Ympäristöministeri ei leveile teoillaan

04.01.2010 12:45

Sirpa Repo

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki ei päästä kuvaajaa kotiroskikselleen mutta ministeriön sisäpaihalta löytyy passeli kuvauskohde. Sieltä löytyy laatikko poikineen. (Kuvaaja: Päivi Tuovinen)
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki ei päästä kuvaajaa kotiroskikselleen mutta ministeriön sisäpaihalta löytyy passeli kuvauskohde. Sieltä löytyy laatikko poikineen. (Kuvaaja: Päivi Tuovinen)

Arjen juttuja. Niissä ympäristöministeri Paula Lehtomäki yrittää elää niin, että ympäristö kärsisi hänestä mahdollisimman vähän. Tiskikone ei pyöri vajaana, kompostori tuli pihaan ennen muuta muuttokuormaa, nuoremman lapsen kanssa käytettiin aika paljon kestovaippoja ja erilaiset jätteet lajitellaan. Hän ei väitä olevansa erittäin hyvä esimerkki muille. Hän arvelee, ettei ympäristöministerin posti ole vaikuttanut hänen tapoihinsa lajitella jätteet tai kierrätykseen. Työ luo omat vaikeutensa. Ministeri kulkee auton takapenkillä ja joutuu työnsä vuoksi myös käyttämään lentokonetta.

–Hiilijalanjälkeni on melkoisen iso. Auto on minulle työpaikka. Siinä istuessa otan yleensä aina heti paperit esiin, perustelee nykyinen helsinkiläinen.

Ministeri naurahtaa, että joukkoliikennettä käyttäessään hän tunteekin olevansa lomalla.

Lehtomäki ja muu osa perhettä muutti pari vuotta sitten Sipooseen pieneen omakotitaloon. Alue kuitenkin liitettiin vuoden 2009 alusta Helsinkiin. Kirjoilla pääkaupungissa ministeri on ollut reilun kuukauden verran.

Pienten lasten perheessä maitoa kuluu paljon, joten kartonkia riittää. Se viedään tarkkaan keräykseen. Ministeri kehuu monien isojen markettien luokse luotuja kattavia keräyspisteitä. Sinne on kätevä viedä kauppareissulla jo kotona eritellyt erilaiset purkit, lasit sun muut kerättävät materiaalit.

–Kartonkikassi tyhjennetään vähintään kerran viikossa Itäkeskukseen. On vahinko, ettei meidän lähellä ole keräyspistettä. Jos keräyspiste on kaukana, todennäköisesti se myös vaikuttaa jätteiden lajitteluintoon.

–Jos jätettä syntyy vähän, sekin saattaa latistaa lajitteluintoa. Nykyinen palvelu ei kaikilta osiltaan vastaakaan sitä tarvetta, joka on olemassa.

Paperinkeräykseen menevän paperin ministerin huusholli vie lähikaupalle. Lasit ja metallit kerätään erikseen. Lehtomäki korostaa tavoitteena olevan se, että kaatopaikalle sijoitettavan jätteen määrä vähenee maassamme selvästi. Biojätettä tulee erilliskerätä jatkossakin eikä sitä pidä polttaa.

–Sille on järkevämpääkin käyttöä. Osataanhan jo perunankuorista tehdä bensaa.

Uudessa tulossa olevassa laissa määrätään myös, ettei biojätettä saa sijoittaa kaatopaikan penkkaan. Ministeri kokee, että lajitellun jätteen erilliskeräystä tulee kasvattaa nykyisestä. Se on järkevää. Lehtomäki pohtii, että muovipakkauksia hyödynnetään vielä vähän. Muovi menee aivan liian usein sekajätteen joukossa kaatopaikalle.

–Jos se kerätään erikseen, voidaan sitä hyödyntää esimerkiksi lämmön tuottamisessa, kun pääpolttoaine on jotain muuta.

Vantaalle nousevan jätteenpolttolaitoksen lisäksi ministeri ei näe syitä rakentaa enää kovin monia vastaavia. Tätä hän perustelee sillä, että on pidettävä mielessä kierrätystavoitteet.

Eduskuntavaaleissa Paula Lehtomäki ei ole enää ehdokkaana nuoruutensa kotiseudulla. Uusi vaalipiiri on joko Helsinki tai Uusimaa.

–Se ei ole vain minun päätökseni, koska piirit asettavat ehdokkaat.

Päätösten aika alkaa kuitenkin pian olla edessä, tietää keskustan kansanedustaja.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish