Smoothieta Sipoonjoen koulun tapaan

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Maanantainen oppitunti saa kiinnostavan käänteen, kun ahvenanmaalainen huippukokki Michael Björklund, 35, astelee yhdeksäsluokkalaisten koululaisten perässä ruotsin luokkaan. Opettaja Hanna Graeffe toivottaa vieraan tervetulleeksi ja antaa tälle puheenvuoron. Jokainen oppilaista istuu keskittyneenä välillä hymähdellen tai naurahtaen miehen puheille.

– Rakastan ruoanlaittoa ja varsinkin syömistä, Michael aloittaa ja taputtaa vatsaansa.

Syy huippukokin eksymiseen sipoolaiselle yläasteelle juontaa juurensa ruotsinkielen opiskelun tueksi kehitetystä Svenska Nu -ohjelmasta, jonka osa-alueisiin myös Sipoonjoen koulussa toteutettu smoothiekurssi kuuluu. Oppilaat pääsevätkin sekoittelemaan herkkujuomaa Michaelin ruotsiksi antaman ohjeistuksen mukaan.

– Maito på svenska? mies kysyy nuorilta ja kehuu oikein vastannutta.

Ruokasanaston harjoittelun ohella Michael kertoo elämästään ja ammatistaan. Ylen kanavilla esitettävässä Strömsö -ohjelmassakin välillä vilahtava kokkismies on paitsi erinomainen ruoanlaittaja ja kahden lapsen isä, myös kiireinen yrittäjä.

– En ollut kovin hyvä koulussa, mutta nyt omistan neljä omaa ravintolaa.

Smoothiekurssilaisilla tuntuu olevan hauskaa, eikä kielitaito voi muuta kuin parantua tuntia seuratessa. Opettaja Hanna Graeffe onkin kiitollinen koululle ilmaiseksi järjestetystä tapahtumasta ja tuntee ylpeyttä ruotsia sujuvasti osaavista oppilaistaan.

– Sipoossa asuvilla nuorilla on erittäin myönteinen asenne ruotsin opiskeluun juuri kielitaidon välttämättömyyden vuoksi. Esimerkiksi kesätöihin on vaikea päästä, jollei taida edes perusteita toisesta kotimaisesta kielestämme.

Seuraavaksi luokka jaetaan kahteen joukkueeseen. Smoothieta valmistettaessa oppilaiden mielenkiinto herätetään pienellä kilpailulla. ’Köttbullarna’ ja ’Smultron pojkarna’ ovatkin lopussa molemmat varmoja oman tekeleensä paremmuudesta.

– Mansikka- ja luonnonjogurttia, vadelmia, mansikoita, tavallista ja tomusokeria, hunajaa sekä siirappia, Michael luettelee käytössä olevia aineksia.

– Ja tietysti ahvenanmaalaista maitoa. Sitä juomalla tulee yhtä vahvaksi kuin minä, hän kiirehtii lisäämään hymyillen.

Molempien joukkueiden vastuuhenkilöt kirjaavat smoothien valmistuksen lomassa reseptinsä taululle - ruotsiksi tietenkin. Tiukan taiston tuloksena voittajaksi selvityy ’Lihapullat’ vaivaisen yhden äänen erolla. Tuomareina toimivat oppilaiden ja ammattilaiskokin lisäksi opettajat Kati Mäntyniemi, Hanna Graeffe ja Tuija Simola. Pääsen itsekin nostamaan käteni pystyyn paremman juoman valmistaneen joukkueen tueksi.

Nauruntyrskähdyksistä ja jatkuvasta puheensorinasta päätellen oletan, että tällaiset, normaaliin opiskeluun uutta näkökulmaa ja vaihtelua tuovat oppitunnit ovat jatkossakin tervetulleita. Hetkessä tyhjentyneet smoothiekannut puhuvat omaa kieltään.

– Hyvää on, 9D:n Linda Lindh vahvistaa hymyssä suin.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.