Kalkkitehtaan pöly peitti autot ja puut – "Olemme pahoillamme tapahtuneesta"

Nordkalkin Sipoon tuotantoyksikössä murskaus ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla tänä kesänä.

Jouni Lampinen

Nordkalk Tuotantoyksikön päällikkö pahoittelee tapahtunutta.

Sipoon Sanomien lukija ilmoitti viime viikolla, että Nordkalkin Sipoon tuotantoyksiköstä on levinnyt kivipölyä laajalle alueelle kasvien, puiden ja autojen päälle tänä kesänä.

Tapahtumasta ilmoittaneen lukijan lisäksi myös moni muu Kalkkirannassa asuva vahvisti kalkkitehtaasta levinneen poikkeuksellisesti pölyä lähiympäristöön.

Nordkalkin Tytyri-Sipoon yksikönpäällikkö Janne Lindström myöntää tapahtuneen ja pahoittelee sitä.

– Valitettavasti murskauksen alettua lounaistuuli voimistui ja tehdasalueelta pääsi leviämään pölyä lähiympäristöön arviolta muutaman sadan metrin päähän tehtaalta.

– Näin tapahtui siitä huolimatta, että alusta asti mursketta kasteltiin pölyämisen välttämiseksi. Olemme pahoillamme tapahtuneesta, Lindström sanoo.

Murskauksen aikana on jatkuvasti tarkkailtava sääolosuhteita.

– Tapahtunut huomioiden on todettava, että emme ehtineet reagoida kyllin nopeasti muuttuneeseen tuulen suuntaan ja voimakkuuteen. Lisäsimme murskan kastelua ja pihan siivousta heti kun saimme tiedon pölyhaitasta.

Nordkalkin Sipoon tehdasalueella aiotaan olla jatkossa entistä tarkempia siitä, että vastaavaa ei pääse tapahtumaan.

– Teemme parhaamme, jotta toimintamme ei aiheuttaisi haittaa naapureille.

Tätä tarkoitusta tukeviin toimenpiteisiin kuuluu tuulen suunnan vahtimisen lisäksi se, että murskainta siirretään siten, että pölyn ja melun leviäminen vähenevät. Murskan kastelua, piha-alueiden pesua ja harjausta lisätään ja varastolle johtava tie suolataan ja kastellaan.

– Työntekijät, työnjohto ja päälliköt kiertävät alueella tekemässä näköhavaintoja mahdollisista pölyhaitoista, joihin reagoidaan tilanteen mukaan, Lindström lupaa.

Kalkin leviämisestä ei ole haittaa luonnolle, sillä sitä jauhetaan Sipoossakin nimenomaan maanparannukseen ja levitetään mm. pelloille hyvän sadon varmistamiseksi. Kasvit viihtyvät kalkkipitoisessa maassa, joten ympäristön takia ei tarvitse Sipoossa olla huolissaan.

– Jos sen sijaan auton päällä on selvästi kalkkipölyä, kannattaa se pestä pois. Ohjeistamme tästä lähinaapureita erillisellä kirjeellä, Lindström kertoo.

Sipoossa aloitettiin tänä vuonna kalkkikiven murskaus poikkeuksellisesti vasta juhannuksen jälkeisellä viikolla.

Normaalisti murskaus hoidetaan ennen kesälomakautta, mutta urakoitsijan kiireiden takia se ei ollut nyt mahdollista.

– Kaikkiaan murskaus kestää kahdesta kolmeen viikkoon. Tämänvuotinen urakka päättyy tällä kuluvalla viikolla, Lindström sanoo.

– Seuraavalla kerralla naapureille ilmoitetaan etukäteen murskauksen alkamisesta, joka on näillä näkymin keväällä 2018.

Nordkalk

Nordkalk on Pohjois-Euroopan johtava kalkkikivipohjaisten tuotteiden ja ratkaisujen toimittaja.

Nordkalkilla on tuotantoa yli 20 paikkakunnalla Itämeren ympärillä ja Keski-Euroopassa.

Sipoon nykyinen louhos perustettiin 1938, mutta esiintymä on Sipoon historiikin mukaan tunnettu jo Viipurin linnan rakentamisesta alkaen.

Varmuudella Suomenlinnan rakentamisen ajoilta 1700-luvun puolivälistä on Sipoon Kalkkirannasta viety kalkkikiveä.

Jos Sipoossa sijaitsevalle tuotantoyksikölle haluaa antaa palautetta tai esittää kysymyksiä, paras tapa on lähettää sähköpostia osoitteeseen info@nordkalk.com.

Jos asia on todella kiireinen, puhelinvaihteesta 020 753 7000 saa yhteyden Nordkalkin viestintään.

Written by:

Jouni Lampinen

Ota yhteyttä