Henkilöstö jaksamisensa äärirajoilla

Talman koulun rehtori Tiina Suojanen-Saari kiittää Talman koulun henkilökuntaa jaksamisesta ja oppilaisen vanhempia työrauhan antamisesta. -Yhteistyöllä olemme selvinneet, rehtori sanoo.

Crista Lassfolk-Feodoroff

TALMA Koulun arki pyörii neljässä eri yksikössä ainakin tammikuuhun saakka.

Talman koulun rehtori Tiina Suojanen-Saari aloittaa aamunsa puhelimessa jo ennen kuin on ehtinyt pukeutua. Koulun toiminta on sisäilmaongelmien vuoksi jaettu neljään eri yksikköön: kaksi luokkaa on siirretty Gesterbyhyn, ekaluokkalaiset Tenava-Talman tiloihin ja kolme luokkaa Leppätien kouluun. Osa tunneista pidetään edelleen oman koulun ruokalassa.

– Meillä on käytössämme kaksi bussia, joiden kuljettajien apu on korvaamattoman tärkeä keino saada tämä toimimaan, rehtori kertoo.

Hänen on suunniteltava jokainen päivä erikseen luokkien aikataulut ja henkilökunnan poissaolot huomioiden. Kun yhtälöön lisätään vielä se seikka, että suuri osa oppilaista kulkee koulukyydeillä, riittää palapelissä liikkuvia osia.

– Henkilökunta on jaksamisensa äärirajoilla, rehtori sanoo.

– Huumori auttaa meitä arjessa ja yhteishenki on hyvä.

Myös oppilaat alkavat olla väsyneitä jatkuvaan kuljetusrumbaan. Talman oppilasmäärät ovatkin selkeässä laskussa: esikoululaisia ja ykkösluokkalaisia on noin puolet vähemmän aiempaan verrattuna.

Lisäksi noin viisitoista oppilasta on halunnut vaihtaa koulua, ja osa on siirretty muihin kouluihin sisäilmaoireiden vuoksi. Koulua jo käyneiden oppilaiden määrä on pudonnut vuodessa yhteensä noin kolmellakymmenellä oppilaalla.

Jotkut vanhemmat ovat saaneet tarpeekseen ja vaihtaneet Sipoon koulutoimen palvelut naapurikuntaan.

– Omalta luokaltani on siirtynyt neljä oppilasta Keravalle, mikä on täysin ymmärrettävää, rehtori sanoo.

Hän painottaa, että koulutyö ja oppilaiden turvallisuus on Talmassa taattu erikoisjärjestelyistä huolimatta. Niistä ei tingitä, vaan jousto arjen sujumiseksi tulee aikuisilta.

– Odotamme kaikki nyt vain pääsyä kevääksi saman katon alle paviljonkeihin.

Talman koulu

Uuden koulun rakentaminen tulee valtuuston päätettäväksi lähikuukausina.

Virkamiesesityksen mukaan koulun rakentaminen alkaisi vuosina 2022 ja 2023 siten, että uusi alakoulu olisi valmis vuonna 2023.

Alustavasti koulu on suunniteltu rakennettavaksi vaiheittain. Ensin rakentuisi uusi alakoulu, jota toisessa vaiheessa laajennettaisiin yläkoululla.

Kolmannessa vaiheessa koulua laajennettaisiin lisää.

Ensimmäisen vaiheen eli uuden alakoulun kustannusarvio on 13,6 miljoonaa euroa sisältäen ensikertaisen kalustamisen kustannuksia 0,6 miljoonaa euroa.

Written by:

Crista Lassfolk-Feodoroff

Ota yhteyttä