Pia Ingman ja perheen tyttäret antoivat kolme vuotta sitten Massbyssa syntyneelle orivarsalle suosikkinäyttelijänsä mukaan nimen Brad de Veluwe. Siitä tuli tiistaina Milanossa Suomen kaikkien aikojen paras kolmivuotias lämminveriravuri. Ingmanit – Anders ja Pia Ingman lapsineen sekä Andersin Gumbostrandissa asuva sisar Ulrica Holmgren – olivat paikan päällä Italiassa, kun kolmivuotiaiden hevosten kuuluisa Orsi Mangelli -ajo juostiin tiistaina.
Kun Ingmanien kasvattama ja omistama Brad de Veluwe oli karsintalähdössään toinen ja voitti finaalin, sen palkintosumma kasvoi 300 000 eurosta yli 400 000 euroon. Samalla se nousi ikäluokassaan kaikkien aikojen parhaaksi Suomessa syntyneeksi hevoseksi.
Brad de Veluwella on oma nimikkohoitajansa, Marie Karlsson. Hän matkustaa oriin kanssa samassa autossa ympäri Eurooppaa. Kilpailupaikoilla hän nukkuu makuupussissa oriin karsinan edessä.
Oriin kilpailutilasto on nyt vakuuttavaa luettavaa: 13 juoksua, joista 11 on päättynyt voittoon ja kaksi toiseen tilaan. Tänä vuonna Brad de Veluwe on tuonut jo neljä kertaa yli 75 000 euron arvoisen voiton Sipooseen.
LUE LISÄÄ SIPOON SANOMISTA