Talkkuna. Sehän on perinneruokaa, miksi sitä nykyisin pitäisi syödä?
– Talkkuna on terveellistä ja pitää nälän loitolla pitkään. Sillä loihditaan myös uusia, jännittäviä makuelämyksiä ruokiin, kotitalousopettaja Elina Ristimäki vastaa.
Kokojyvätuotteesta valmistettu jauho sisältää kuidun lisäksi runsaasti kivennäisaineita ja vitamiineja. Kaurapohjaisten talkkunoiden sisältämän betaglukaanin on todettu alentavan kolesterolia.
Hienoksi jauhettu talkkuna on mainio vaihtoehto kaupan hyllyillä notkuville mysleille ja muroille, jotka sisältävät roiman annoksen sokeria ja suolaa.
– Nykyisin talkkunaa voi ostaa myös muroversiona.
”Kevyellä talkkunahyveellä hurmaat ruokavieraasi takuuvarmasti talkkunan ystäväksi”
Ristimäki kehottaa käyttämään talkkunaa rohkeasti eri ruuissa. Se toimii välipalana viileissä ja jogurteissa. Leivonnaisiin ja jälkiruokiin talkkuna antaa jännän makuvivahteen.
– Valmistusvaiheessa villin näköiset mustikkaletut maistuvat niin perheen pienemmille kuin vanhemmillekin. Kevyellä talkkunahyveellä hurmaat ruokavieraasi takuuvarmasti talkkunan ystäväksi, Ristimäki lupaa.
Ruokaisa, paksumpi puuro on myös suosittu.
– Pihvien leivittämiseen kannattaa kokeilla joko osittain tai kokonaan talkkunaa. Sitä voidaan käyttää mainiosti sekä kalan että lihan kanssa.
Talkkunasta saa myös erinomaisen polentan, jota voi tarjoilla lisäkkeenä kalalle tai lihalle.
Ruuanvalmistuksessa on huomioitava muutama seikka. Kuiva jauho vaatii runsaasti nestettä. Jauhon määrää voi säädellä omien makutottumusten mukaan.
– Taikinoihin kannattaa laittaa lisäksi vehnäjauhoja, ettei taikinan rakenne kärsi. Vehnäjauho myös pehmentää makua, jos talkkuna maistuu liian voimakkaalta.
”Puhtaasti kaurapitoinen talkkuna käy kauraa sietäville keliaakikoille”
Kypsennetystä viljasta valmistetun jauhon maku vaihtelee maakunnittain. Eri talkkunoista löytyy ruista, kauraa, ohraa ja vehnää. Lisäksi joukossa saattaa olla hernettä tai papuja.
– Puhtaasti kaurapitoinen talkkuna käy kauraa sietäville keliaakikoille.
Viljanjyvät keitetään tai höyrytetään, jonka jälkeen ne kuivataan. Kuivatut jyvät paahdetaan ja osa voidaan savustaa paahtamisen yhteydessä. Savustus vaikuttaa maun voimakkuuteen. Lopuksi viljat jauhetaan kuorineen.
– Karkeammat jauhot ovat yleensä hiukan väkevämpiä, ja niitä käytetään usein puuroissa. Hienommat jauhot ovat miedompia, ja niitä voi nauttia sellaisenaan esimerkiksi viiliin sekoitettuna. Leivonnaisiin soveltuu pehmeämpi kauratalkkuna.
Talkkuna on oman aikansa pikaruokaa
Suomalainen perinnejauho talkkuna oli entisajan pikaruoka. Siitä oli helppo valmistaa nopeasti edullinen ateria. Pellolla talkkuna nautittiin piimän ja viilin kanssa. Talkkunaa käytettiin myös kekrin eli muinaissuomalaisen sadonkorjuun juhlaruokana.
Suomeen talkkuna saapui ilmeisesti idästä. Venäjän toloknó tarkoittaa talkkunaa.
Virossa talkkunan löytää kaupan hyllystä nimellä kama. Kamasta valmistetaan muun muassa makeita ja suolaisia piimäjuomia.
Skotlannissa tunnetaan tarina, jonka mukaan sotajoukot joivat viskistä, kermasta ja talkkunasta valmistettua juomaa ennen voitokasta sotaretkeään.
Tiibetiläinen tsampa, joka vastaa Suomen talkkunaa, sisältää viljan lisäksi riisiä.
Oletko kuullut näistä?
Piapo tai pöperö on maitoon, piimään tai viiliin sekoitettua talkkunaa.
Nyrkkitalkkuna tarkoittaa piimästä ja talkkunasta pyöriteltyjä palloja.
Mutti on keitettyä, paksua talkkunapuuroa tai tahnaa.
Rasvatalkkunaa saadaan talkkunasta, joka sekoitettiin tirripaistin kanssa.
Teppovesi valmistetaan talkkunasta, vedestä ja suolasta.
NÄILLÄ ONNISTUT KOTONA
Banaani-talkkuna-smoothie
5 banaania
1 l maitoa
2 rkl sokeria
5 rkl talkkunajauhoja
2 rkl sitruunamehua
1 rkl kanelia
Mittaa maito tehosekoittimeen ja paloittele banaani sen joukkoon. Soseuta tasaiseksi. Lisää muut ainekset ja sekoita kuohkeaksi. Tarjoile laseista.
Talkkunaleivitys
0,5 dl ruisjauhoja
0,5 dl talkkunajauhoja
2 tl suolaa
2 mm valko- tai mustapippuria
Mittaa jauhot ja mausteet laakealle lautaselle. Sekoita.
Kierittele kala- tai lihapihvit jauhoseoksessa. Paista kuumalla pannulla kauniin ruskeaksi. Tarkista kypsyys.
Mustikkaletut
6 dl maitoa
2 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl talkkunajauhoja
1 tl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
n. 2 dl mustikoita
margariinia tai voita paistamiseen
Vatkaa kananmunan rakenne rikki ja lisää puolet maidosta. Lisää jauhot, sekoita ja lisää sen jälkeen loppu maito. Mausta taikina ja lisää lopuksi mustikat. Anna taikinan turvota hetki ennen paistamista.
Paista letut kuumalla pannulla kauniin ruskeiksi.
Kevyt talkkunahyve
2,5 dl vaahtoavaa vaniljakastiketta
0,5 dl talkkunajauhoja
2 dl puolukkasurvosta
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
Vaahdota vaniljakastike. Lisää talkkunajauho, puolukkasurvos, sokeri ja kaneli. Maista ja lisää tarvittaessa sokeria. Tarjoile kylmänä.
Talkkuna-perunarieskat
0,5 l perunasosetta
2 kananmunaa
1 tl suolaa
0,5 dl talkkunajauhoja
2–3 dl vehnäjauhoja
Lisää perunasoseen joukkoon muut aineet. Sekoita tasaiseksi. Painele taikinasta pellille litteitä leipiä. Pistele leivät.
Paista rieskoja 225 asteessa noin 15 minuuttia.
Talkkuna-omenapiirakka
125 g voita
0,75 dl sokeria
2 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl talkkunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
1,5 dl omenasosetta
4 keskikokoista omenaa
sokeria ja kanelia
Kiille:
0,5 dl hyytelösokeria
1 dl vettä
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää joukkoon munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Levitä taikina voideltuun piirasvuokaan. Esipaista noin 5–10 minuuttia. Pistele pohja.
Kuori ja viipaloi omenat. Levitä piiraspohjan päälle omenahillo ja lado päälle omenaviipaleet. Ripottele pinnalle sokeria ja kanelia.
Paista piirakkaa uunin alatasolla noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä.
Valmista kiille sokeripaketin ohjeen mukaan ja levitä se jäähtyneen piirakan päälle.