Kun Sipoon Teatterissa vuosi sitten mietittiin sopivaa näytelmää talveksi, esiin nousi suosittu tv-sarja Pokka pitää. Ja kuinka ollakaan: kävi ilmi, että tv-sarjan käsikirjoittaja Roy Clarke oli työstänyt teatteriversion vasta hiljattain, vuonna 2010.
Sipoolaiset ehtivät siis ensimmäisenä Suomessa tuomaan rakastettavan, ja raivostuttavan, Hyacinth Bucketin (huom! lausutaan Bukeé) sekalaisen seurakuntansa kanssa täkäläiselle estradille.
– Meillä kävi tuuri. Olimme asiasta hissukseen mahdollisimman pitkään, ettei kukaan muu ehtinyt edellemme, nauraa tuotantotiimin vetäjä Riitta Kaukonen.
– Snobismi on aina ihanan naurettava kohde. Kaikkihan me joskus yritämme olla vähän parempia kuin olemme.
Ohjaaja Joel Elstelä työskenteli sipoolaisharrastajien kanssa jo viime kesänä näytelmässä Kesäyön unelma. Elstelä suostui ilomielin ohjaajaksi tälläkin kertaa, sekä suomentamaan Roy Clarken alkuperäisteoksen.
– Tämä on hyvä porukka. Olen kiertänyt teattereissa paljon ja harvoin tulee näin hyvää yhteishenkeä vastaan, Elstelä kehuu.
– Olen kaikkien roolisuorituksiin erittäin tyytyväinen. Etenkin Hyacinthimme Maarit Friman ottaa roolin omakseen loistavasti.
Tänään ensi-iltansa saavassa Pokka pitää -näytelmässä lavalla nähdään hänen itsensä Hyacinth Bucketin ohella televisiosta tuttuja hahmoja. Mukana on lupsakka ja lemmenkipeä sisko Daisy yhdessä puolisonsa, kävelevän käytösvirheen Onslown kanssa.
Ja tietenkin toivottoman kevytkenkäinen sisko Rose, joka iskee silmänsä uuteen tuttavuuteen, epävarmaan tietokonenörttiin Millyyn.
Oman mausteensa soppaan lisäävät seurapiirirouva Debden, jonka Hyacinth Bucket hyvin mielellään näkisi kynttiläillallisillaan, sekä auttamattoman sekaisin mennyt isukki.
Sen verran rooleja on muunneltu teatteria varten, että Bucketien naapurit Liz ja Emmet on sulautettu pastoripariskunnan hahmoihin.
– Katsojan kannattaa ajatella itsensä valmiiksi ulos tv-sarjasta, Joel Elstelä kehottaa.
– Vaikka hahmot ovat tuttuja, on ne maalattu leveämmällä pensselillä. Näytelmä on nopeatempoinen, yllätyksellinen, sympaattinen ja hyvin tehty farssi.
Toimintaansa systemaattisesti ammattimaisempaan suuntaan viime vuosina vienyt Sipoon Teatteri kerää kehuja yli kuntarajojen. Esityksistä etenkin Akkapakka ja Kesäyön unelma osoittivat harrastajien olevan liikkeellä tosissaan.
Tuleeko Pokka pitää-näytelmästä Sipoon Teatterin lopullinen läpimurto, jää nähtäväksi. Ainakin sitä katsomaan on tulossa bussilasteittain yleisöä, joka tuskin tulee pettymään.
Pokka pitää -näytelmän ensi-ilta Topelius-salissa klo 19. Esityksiä 16.2. saakka. Tiedustelut: p. 045 132 5664, posti@sipoonteatteri.fi. Lipunmyynti Sipoon Teatteri ja www.piletti.fi.
LUE LISÄÄ SIPOON SANOMISTA!