Hindsbyn ruotsinkielinen koulu on menossa myyntiin. Tekniikka- ja ympäristövaliokunta esittää myyntiä kunnanhallitukselle. Hindsby skolan tiloissa toimii neljänä päivänä viikossa kello 9-13 välisenä aikana yksityinen, ruotsinkielinen leikkikoulu, jota pitää yllä Garantiförening för Hindsby lekverksamhet. Kannatusyhdistyksen puheenjohtajalle Anneli Lindbladille tieto myyntiaikeista tulee yllätyksenä.
– Meillä oli juuri kokous viime viikolla, emmekä tienneet tästä mitään.
Hindsbyn leikkikoulussa on tällä hetkellä 12 lasta ja kaksi hoitajaa. Toimintaa rahoitetaan vanhemmilta perittävillä kuukausimaksuilla sekä kunnalta ja eri säätiöiltä saatavilla avustuksilla.
– Lapsia olisi tulossa enemmänkin. Nytkin on jo kahdeksan lasta jonossa ensi syksyksi, Lindblad kertoo.
Hindsby skolasta tehtiin ostoesitys kunnalle kolmisen vuotta sitten, mutta tuolloin myynti ei edennyt. Hindsbyn koulun myynti ei ole aivan yksinkertainen asia, sillä asiasta on käytävä neuvotteluja Hindsby byaföreningenin eli paikallisen kyläyhdistyksen kanssa. Esimerkiksi koulun pihapiirissä oleva varastorakennus ja kenttä kuuluvat kyläyhdistykselle.
LUE LISÄÄ SIPOON SANOMISTA