– Tästä on puhuttu Gumbostrandissa jo 60-luvulta lähtien, paljon ennen minun syntymääni, hymyilee silminnähden tyytyväinen gumbostrandilainen Mathias Martin esitellessään uutuuttaan hohtavaa Gumbontaloa.
Mathias Martin luotsaa vapaaehtoispohjalta toimitusjohtajana kyläläisten perustamaa Gumbontalo Oy:tä, jonka osakekannan omistavat yhteistuumin kyläläiset ja lähiseudun asukkaat. Vuonna 2005 perustettu osakeyhtiö rakennutti Gumbostrand skolan kupeeseen monitoimitalon. Pitkään puheissa kulkeneen Gumbontalon ensisijainen tavoite oli vastata kyläkoulun tarpeisiin. Gumbostrand skolan oppilailta puuttuu oma liikuntasali, eikä tilaa muutenkaan ole liiaksi. Gumbontalosta löytyykin nyt koululle komea pelisali, ja sitä reunustavalta parvelta ruokailutila. Lisäksi taloon tulee halukkaiden käyttöön hyvin varustettu ja maksullinen kuntosali, vuokrattavat saunatilat ja kahvilaravintola.
Satakuntaa saaristossa vakinaisesti asuvaa sipoolaista ja tuhansia kesäsipoolaisia ajatellen Gumbontalo halutaan profiloida saaristolaiskeskukseksi. Sen puolesta puhuu jo sijaintikin: noin 700-paikkainen Gumbostradin venesatama sijaitsee tien toisella puolella.
– Veneileville yksityishenkilöille ja yrityksille vuokrataan käyttöön pieni pukuhuone ja oma vessa, Martin kertoo.
Suurta yleisöä ajatellen Gumbontalon tärkein ja näkyvin palvelu tulee olemaan kahdella terassilla varustettu kahvilaravintola.
– Etsimme ravintolaan yrittäjää, joka voisi aloittaa mahdollisimman pian. Hänen kanssaan voisimme yhteistyössä suunnitella esimerkiksi keittiön varustelutason riippuen toiminta-ajatuksesta, Mathias Martin mainostaa, ja laajentaa hakuaan samantien.
– Gumbontalon toimintaan voivat tulla mukaan kaikki kiinnostuneet. Ei tarvitse olla paikallinen osallistuakseen.Otamme mielellämme riveihimme uutta verta, tervetuloa!
Tiedustelut: Mathias Martin p. 040 8080582, mathias@gumbostrand.fi
LUE LISÄÄ SIPOON SANOMISTA