Kommentit
Valitettava tapaus,osanotot. Olisiko jo aika rakentaa se kevyenliikenteenväylä siihen öljytielle, ainakin Nikkilästä Keravalle? Itsekin taittaisin työmatkat mieluusti fillarilla läpi vuoden, mutta ei siihen rekkojen ym autojen sekaan viitsi työntyä, tämäkin tapaus sen osoittaa.
No,eihän nyt kaikkialle pyöräteitä voi saada, rahat kun ei kaikkeen riitä!
Ensisijaisesti rakennetaan pyörätie Eriksnäsiin, jotta nämä uudet asukkaat saavat helpotusta matkoihinsa. Siis,asukkaat jotka jo ostovaiheessa ovat olleet tietoisia siitä minkälaisia koulu y.m. matkoja joutuvat tekemään tai lapsensa kuskaamaan kun sinne muuttaneet. Heti olivat pyörätietä vaatimassa ja saivatkin sen läpi. Liekö joku Sipoon kunnan päättäjä tai muu tärkeä henkilö siellä asustavan?
Aikoinaan itse Sipooseen muuttaneena, valitsimme sellaisen asuinpaikan josta lapsilla oli helppo ja suht.turvallinen koulumatka ja muutenkin helppo liikkua.
Kuinka monen monta vuotta ollaan myös Söderkullan ja Nikkilän väliselle matkalle pyörätietä odottaneet. Ei vain saada, ei vaikka muutenkin tien korjaustöiden ohessa se olisi ollut mahd)ollista, ja varmasti paljon halvemmalla kuin se että sitä erikseen ruvetaan tekemään.
Tälläkin tieosuudella on monta kertaa ollut läheltä piti tilanteita. Sekä pyöräilijät että mopoilijat henkensä varantavat kun autot jopa 80 km vauhdilla ohi menevät ja kaiken lisäksi todella läheltä. (Eriksnäsintiellä rajoitus on 40km)
No, kaikki hoituu n.s. tärkeysjärjestyksessä!
Nikkilästä pääsee jo Keravalle kevyenliikenteen väylää Talman kautta!














