Söderkullan kartanon kohtalo vielä avoinna

Paikalliset
Kommentoi 1

Sipoon kunnan omistaman Söderkullan kartanon tulevaisuudesta ei ole vielä tehty päätöstä. Todennäköistä on, että se säilyy kunnan omistuksessa, mutta vielä on avoinna mitä toimintoja siellä tulee olemaan. Kehitysjohtaja Mikko Aho uskoo asian etenevän vielä kevään aikana. Söderkullan kartanorakennus on tällä hetkellä vuokrattuna yksityiselle ravintolayrittäjälle. Sopimus päättyy kuluvan vuoden syyskuussa. Elokuussa päättyy kartanon alueella olevien parakkien vuokrasopimus. Parakeissa on monenlaista toimintaa muun muassa kansalaisopistolla. Kehitys- ja kaavoituskeskukselle on annettu tehtäväksi vuoden 2012 aikana selvittää Söderkullan kartanon tuleva käyttö.

LUE LISÄÄ SIPOON SANOMISTA

1 kommentti Kommentoi
Käyttäjän Riitta Ketola kuva
Riitta Ketola

Kommentit

16.2.2012 11:13

Sipoon kunta "pelasti" vuosia sitten Söderkullan kartanon rappeutumiselta ja kunnosti sen omaa käyttöä varten. Kartano on palvellut kuntaa ansiokkaasti monissa tilaisuuksissa edustustilana, näyttelytilana, harrastetilana ja onpa siellä järjestetty kunnanvaltuuston kokouksiakin. Yksi historiallinen kunnanvaltuuston kokous oli, kun kunnanjohtaja Erik Melenin seuraajaksi valittiin Viking Sundström lähes yksimielisesti vain yhden valtuutetun äänestäessä toisin. Ajat kuluvat ja olosuhteet muuttuvat sekä kehittyvät. Nykyään Sipoon kunnalle ei tuo mitään lisäarvoa maineikkaan kartanon omistaminen, sillä sen aika on mennyt auttamattomasti ohi. Kartanon ylläpito on nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kunnalle raskasta, eikä sen vuokraus tuota varmaankaan edes ylläpitokustannuksia. Kunnalla on nykyään riittävästi hyväkuntoisia edustus-, kokous- ja näyttelytiloja omistamissaan kiinteistöissä. Nyt olisi varmasti järkevää alkaa valmistella Söderkullan kartanon myyntiä kunnalle tarpeettomana, ja laittaa se muiden myytävien kiinteistöjen kanssa samalle listalle. En usko, että kunnan luottamushenkilöistä löytyy sellaista henkilöä, joka järkisyillä pystyisi perustelemaan kartanon säilyttämistä kunnan omistuksessa. Vieressä oleva ulkoilmanäyttämö talonmiehen asuntoineen jäisi kunnan omistukseen.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.