29.4.2012 - 14.18

Muutoksia

Muutoksen tuulet puhaltavat nyt oikein kunnolla.

Maanantaina sain virkavapaahakemuksen allekirjoitettuna takaisin. Se tarkoittaa, että aloitan uudessa työpaikassa 1.6. alkaen. Todella mielenkiintoista päästä tekemään välillä vähän jotakin muutakin kuin pelkkää verottamista, vaikka verohallinnossa yhä työpaikka säilyykin.

Minut on myös nimitetty Ei Kiusata Ry:n Uudenmaan aluevastaavaksi. Ei Kiusata Ry tekee työtä kiusaamista vastaan, kuten nimestä voi päätelläkin. Työ on vasta alkuvaiheessa kuten koko yhdistyskin, joten siitä ei oikeastaan nyt sen enempää.

Eilen illalla kävin osallistumassa Sipoon vihreiden kevätkokoukseen, ja sen myötä olen nyt myös kunnallisvaaliehdokas. Kunnallisvaalit ovat kiinnostaneet jo useiden vuosien ajan, mutta nyt vihdoinkin päätin toteuttaa sen. Meillä oli erittäin miellyttävä kevätkokous Sipoonkorvessa.

Kaikin puolin on siis miellyttävä fiilis. Kevät tekee kovasti tuloaan. Eilen aamulla koiran kanssa kävellessä näimme Västäräkin, se oli tämän kevään ensimmäinen. Luonto näyttää kaikin puolin puhjenneen kukkaan. Talomme takapihalta viertää alas iso rinne, ja rinne on täynnä sekä valko- että sinivuokkoja.

Kommentit (0)

Osallistu keskusteluun

Elämää Söderkullassa

Essi Vaahterikon blogissa tutustutaan söderkullalaiseen elämänmenoon. Kolme vuotta maailmaa sipoolaisin silmin katsonut Essi on 39-vuotias uusioperheen äiti. Luvassa on paitsi havaintoja Söderkullasta, myös ripaus politiikkaa ja katsauksia maailman menosta.