Maailman paras päättelijä nousee lavalle ensi kertaa Suomessa

Maailman paras salapoliisi Sherlock Holmes nostaa suurennuslasin silmilleen tänään Sipoossa, kun Sipoon teatterin kesäesitys saa ensi-iltansa Söderkullan kartanolla. Kyseessä on merkittävä kantaesitys, sillä tweediin pukeutuva etsivä nähdään ensi kertaa teatterin lavalla Suomessa.

Oli jo aikakin, tuumaa moni Sherlock-fani.

– Meille on soiteltu ympäri maata, viimeksi tänään Tampereelta, Riitta Kaukonen Sipoon teatterista kertoo.

Sipooseen ilmiömäisen päättelijän toi Mika Waltarin tyttärenpoika, ohjaaja Joel Elstelä, joka on myös suomentanut irlantilaisen Hugh Leonardin kirjoittaman näytelmän.

– Rikosnäytelmiä ei ole tehty paljon Suomessa. Hyvin tehdyt viihdyttävät jännitysnäytelmät kiinnostavat kuitenkin monia, Suomen ensimmäisen Hercule Poirot -näytelmän Haminan Teatteriin tänä vuonna ohjannut Elstelä sanoo.

Jännitys on taattu myös valoisassa kesäillassa, tekijäporukka lupaa. Siitä pitävät huolen Aleksi Onkisen hienot lavasteet, karmiva musiikki ja maskeeraus sekä 1800-luvun Lontooseen vievä puvustus.

– Osa tarvikkeista on hankittu Sherlock Holmes -museon verkkokaupasta Lontoosta, Riitta Kaukonen paljastaa.

Lue lisää torstaina (25.7.) ilmestyneestä Sipoon Sanomista

Sherlock Holmes ja Moriartyn naamio ensi-illassa Söderkullan kartanon ulkonäyttämöllä tänään torstaina 25.7. kello 18. Muut näytökset sunnuntaisin ja tiistaista torstaihin 15.8. asti. Tarkat tiedot esityksistä osoitteessa sipoonteatteri.fi.

Lipunmyynti ja teatterin kahvila aukeavat tunti ennen näytöstä. Maksuvälineenä käyvät pankki- ja yleisimmät luottokortit. Pääsylippuja voi ostaa myös netissä netticket.fi tai varata sähköpostilla [email protected] ja puhelimella 045 132 5664.

Etusivulla nyt

Uusimmat:

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat