Puheenaihe

Teuvo Hakkaraiselle rangaistus eduskuntaryhmältä – "Humala ei ole minkäänlainen puolustus"

Teuvo Hakkarainen 

Eduskunta

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on antanut pikkujouluissa kollegaansa väkisin suudelleelle kansanedustaja Teuvo Hakkaraiselle varoituksen.

Samalla Hakkarainen luopuu puolueen 2. varapuheenjohtajan paikasta.

PS:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri sanoo tiedotteessa, että puolueella on seksuaalisella ahdistelulla nollatoleranssi.

– Humalatila ja sen aiheuttama arvostelukyvyn puute eivät ole puolustus. Mikäli henkilö ei kykene päihtyneenä hallitsemaan käyttäytymistään, hänen ei pidä päihtyä. Kansanedustaja edustaa paitsi itseään myös äänestäjiään, ryhmäänsä ja puoluettaan.

Meren lisäksi tiedotteen on alle kirjoittanut PS:n puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Hakkarainen suuteli kokoomuksen kansanedustaja Veera Ruohoa eduskuntaryhmänsä pikkujoulujen yhteydessä viime torstaina.

Meren mukaan eduskuntaryhmä katsoi tapahtuman olleen niin vakava, että huomautus olisi liian vähäinen seuraamus. Ryhmästä erottamisen ryhmä ja puolue katsovat kuitenkin kohtuuttomaksi seuraamukseksi.

Tätä Meri selittää muun muassa sillä, että Hakkarainen on oma-aloitteisesti pyrkinyt selvittämään ja sovittamaan tekojaan.

Hakkarainen valittiin perussuomalaisten puheenjohtajistoon viime kesänä. Puolue aikoo päättää vielä häneen kohdistuvista muista kurinpitotoimista omien sääntöjensä puitteissa myöhemmin.

Lue myös: Hakkarainen suuteli kansanedustajaa väkisin

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat