Puheenaihe

Perjantaiksi ennustetaan pääkallokeliä: "Ketjukolareiden riski koholla"

Heikko ajokeli voi ruuhkauttaa aamuliikenteen perjantaina. Kuvituskuva.

Päivi Tuovinen

Etelä-Suomeen perjantaiksi ennustettu lumisade haittaa toteutuessaan huomista aamuliikennettä, varoittaa Liikennevirasto.

Huono näkyvyys ja mahdollisesti liukkaat tiet ovat vaarallinen yhdistelmä, joka on aiheuttanut jo useita kolareita tämän vuoden puolella.

– Varsinkin aamuliikenteessä tarvitaan varovaisuutta, mikäli taivaalta sataa ennustusten mukaisesti pakkaslunta. Pöllyävä lumi heikentää näkyvyyttä ja tiet voivat olla paikoin liukkaita, kertoo liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen.

Etenkin ketjukolareiden riski kohoaa huomattavasti haastavalla ajokelillä. Hiihtolomaviikon normaalia hiljaisempi työmatkaliikenne voi myös aiheuttaa vaaratilanteita.

– Etelä-Suomen hiihtolomien takia työmatkaliikennettä on normaalia vähemmän. Tämä tarkoittaa samalla, että ajonopeudet voivat kohota tyypillistä aamuruuhkaa korkeampiin lukemiin. Tällaisissa olosuhteissa jokaisen autoilijan tulee muistaa riittävä turvaväli. Se parantaa turvallisuutta ja auttaa tilanteiden ennakoinnissa, Jaatinen huomauttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat