Paikalliset

Sipoonranta hakee taas jatkoaikaa – kunnalla optio viiden miljoonan euron sanktioon

Hjallis Harkimon luotsaama Sipoonranta on saanut paljon huomiota, mutta kauppa on käynyt odotettua heikommin.

Arkisto/Sipoon Sanomat

Maankäyttöjaosto lähetti tiistaina Sipoonrannan uuden jatkoaika-hakemuksen uudelleen valmisteltavaksi. Sipoonranta Oy on nyt pyytänyt kunnalta lisäaikaa alueen valmistumiselle vuoteen 2028 saakka. Se saikin jatkoajalle sopimusluonnoksen virkamiesvalmistelussa. Siinä esitetään, että jatkoaika myönnetään ja vastineeksi yritys maisemoi alueen jättömaat. Poliitikot olivat eri mieltä.

Maankäyttöjaoston puheenjohtaja Juhani Rantala (kok.) kertoo jaoston päätöksen olleen yksimielinen. Hän sanoo, että "ilmassa on liikaa avoimia asioita" jatkoajasta päättämiseen.

– Nyt on selvitettävä tarkalleen, mitä alkuperäisissä sopimuksissa ja niiden päivitetyissä versioissa on sovittu. Lisäksi meidän pitää saada tieto siitä, miltä osin sopimuksia on noudatettu.

Rantalan oma näkemys on, että ei ole Sipoon kunnan tehtävä kantaa rakennuttajalle kuuluvaa yrittäjäriskiä. Hän haluaa, että kunta selvittää vaihtoehdot, miten Sipoonrannan suhteen on järkevintä edetä.

– Markkinatilanteeseen ei ainakaan voida enää vedota, koska asuntomarkkinat ovat vetäneet hyvin jo pari vuotta. Sen suhteen ajat tästä tuskin paranevat.

Hän lisää, että alueen houkuttelevuus lisääntyy, kun Östersundom alkaa rakentua, mutta Sipoon kunnan tehtävä ei ole sitä odotella.

Sipoon kunta myönsi Sipoonrannalle lisäaikaa jo aiemmin, kun sovitut tavoitteet eivät täyttyneet vuoteen 2016 mennessä.

Ensimmäinen jatkoaika alueen valmistumiselle kokonaisuudessaan oli vuodelle 2021 saakka ja siihen sisältyvät viiden miljoonan euron vakuudet kunnalle, jos Sipoonranta Oy ei täytä sovittuja velvollisuuksiaan määräaikaan mennessä.

Sipoon Sanomien pääkirjoituksen aiheesta voit lukea tästä.

LUE LISÄÄ AIHEESTA SIPOON SANOMISTA 14.6.

Lisää aiheesta

Sipoonranta ei ota valmistuakseen5.9.2013 13.35
Sipoonrantaan tulee kauppa30.8.2016 07.00
Skanskasta Sipoonrannan projektin suurin omistaja28.2.2011 23.21
Hjalliksen ja Helenan yhteinen Sipoonranta28.2.2011 22.05
Leena Harkimo muuttaa Sipoonrantaan27.1.2011 15.14
Juhlittiinko Sipoonrannassa lain mukaisesti vai ei?4.5.2016 13.41
Taantuma hidastaa Sipoonrannan valmistumista22.8.2012 15.46
Amanda Harkimo on ylpeästi sipoolainen31.5.2018 09.00
Snobbailu ei kuulu Sipoonrannan saaristolaishenkeen25.9.2011 22.13

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat