Paikalliset

Muutostyöt keskeytettiin hallintorakennuksessa – yllätykset sotkivat suunnitelmia

Taloon piti tulla noin 70 pientä asuntoa, nyt jatkosta ei ole tietoa.

Sipoon kunta myi Nikkilän sairaalan uutena hallintorakennuksena tunnetun kerrostalon Sisco Oy:lle vuoden 2017 keväällä. Rakennuksessa ehdittiin tehdä kevään ja kesän aikana korjaustöitä.

Riitta Ketola

Jokipuistossa sijaitsevan hallintorakennuksen muutostyöt on toistaiseksi keskeytetty.

Sisco Oyj:n toimitusjohtaja Tero Salo kertoo, että työt keskeytettiin kesällä.

– Meillä on nyt mietinnässä, että ketkä tulevat olemaan rakennuksen loppukäyttäjiä.

Alunperin tarkoituksena oli, että rakennukseen tulisi noin 70 asuntoa, pääosin pieniä kooltaan. Suurin syy keskeytykseen on se, että talosta löytyi yllätyksiä, joihin ei oltu varauduttu.

Talossa on esimerkiksi yksi kerros palkistoja, ja ilman mittavia muutoksia ei tähän osaan voi tehdä asuntoja.

Tero Salon mukaan ei ole poissuljettu se ajatus, että talo myytäisiin pois. Jos kiinnostuneita ostajia löytyy, Sisco Oyj on valmis neuvottelemaan asiasta.

Yritys ehti tehdä hallintorakennuksessa muun muassa ääni- ja väliseinämittauksia.

– Teimme mittavat purut sisällä ja vaihdoimme ikkunat. Rakennus tehtiin myös lämpimäksi.

Salon mukaan se, että rakennus on suojeltu ulkoa ei ole ongelma, koska sisällä voi tehdä melko vapaasti muutoksia.

– Itse rakenteissa tai rakennuksessa ei tullut mitään yllätyksiä.

Ulkokuoren osalta ehdittiin tehdä joitain entisöintimalleja.

Hallintorakennus oli pitkään tyhjillään sen jälkeen kun Nikkilän sairaala lopetti toimintansa. Paikallinen nuoriso oli ottanut talon kokoontumispaikakseen.

– Siellä tehtiin ilkivaltaa ja nuoriso pyrki sisään, vaikka se oli työmaana.

Vartijoiden puuttuminen asiaan sai tämän loppumaan. Häätö oli tarpeen myös turvallisuussyistä, koska kyse on työmaa-alueesta.

– Vartiointia on jatkettu sen jälkeenkin, kun työt lopetettiin, kertoo Tero Salo.

Lisää aiheesta

Uusi hallintorakennus muutetaan asunnoiksi12.4.2017 23.47
Kunta myi hallintorakennuksen 135000 eurolla tarjouskilpailussa12.6.2014 11.19

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat