Paikalliset

Kotihoito kaipaa työntekijöitä

Yleisö kuunteli ja osallistui keskusteluun, kun paneelikeskustelun aiheena oli erityisesti ikäihmisten sote-palveluiden nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät.

Jouni Lampinen

Vanhusten kotihoito on Suomessa paikka paikoin pahasti retuperällä.

– Olemme lukeneet siitä ikäviä juttuja ja emme halua joutua siihen täällä, Sipoon kunnan Ikääntyneiden- ja vammaispalveluiden johtaja Helena Räsänen sanoi.

Räsänen johti paneelikeskustelua sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksista sekä niiden vaikutuksesta ikäihmisten arkeen.

Kotihoidon tilanne on otettava vakavasti.

– Auttakaa meitä. Mitä te olette valmiita tekemään, että saamme meille hoitajia kotihoitoon. Kuka haluaa aloittaa. Kaj?

Kaj Lindvist (r.) oli yksi panelisteista.

– Perusedellytys on, että meillä on yleensä tarpeeksi henkilökuntaa.

Kotihoitoon ei ole saatu riittävästi työntekijöitä Sipoossa ja siihen voi olla monia eri syitä.

– Palkan on oltava kilpailukykyinen, Lindqvist muistuttaa.

Sipoon soten johtoryhmä oli sen takana, että kotihoidon työntekijöille maksettaisiin sata euroa enemmän palkkaa kuin tällä hetkellä. Koko sote-ryhmä oli tästä yksimielinen.

Räsänen arvioi, että Sipoolla on tarjota kotihoidon työntekijöille hyvää johtamista ja hyvät työolosuhteet.

PanelistiJuha Salo (kok.) luottaa työvoimaa saatavan riittävästi, kun työntekijät saavat tukea työhönsä ja lisää koulutusta.

– En tarjoa suoraan sadan euron palkankorotusta työntekijöille, mutta meillä on kunnassa kehitettävänä koko ajan tulospalkkiojärjestelmä, Salo muistutti.

Sipoon kunnalla oli kaksi työpaikkaa auki kotihoitoon kesällä.

– Mutta emme saaneet yhtään hakijaa, Räsänen sanoi.

Kotihoitajan peruspalkka Sipoossa on 2 187 euroa ja se on lähellä valtakunnallista keskiarvoa.

Vähän avo- hoitokäyntejä

Vuonna 2017 uusmaalaisille kertyi perusterveydenhuollon avohoitokäyntejä 1 000 asukasta kohden 4 857.

Luku on yli 300 käyntiä enemmän kuin maassa keskimäärin, Uudenmaan liitto tiedotti.

Eniten perusterveydenhuollon avohoitokäyntejä hyödynsivät Karkkilan ja Vihdin asukkaat Uudellamaalla, vähiten taas Sipoon asukkaat.

Sipoon kohdalla avohoitokäyntejä kertyi 1 000 asukasta kohti 2488, mikä on verrattain alhainen luku Suomessakin.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat