Paikalliset

Sipoolaisfutaajat saattoivat myös Pukin ja Pukki-partyn kentälle – "Se kysyi mun nimeä ja mä kerroin, sitten se sanoi oman nimensä"

Sipoolaispelaajat saivat kulkea yhdessä suomalaisten jalkapallotähtien kanssa Kreikka-ottelun viheriölle. Sipoolaispelaajien kanssa hetken jakoi esimerkiksi Teemu Pukki, joka myöhemmin teki ottelussa voittomaalin.

Tiiti Rossi

If Sibbo-Vargarnan P10- jalkapallojoukkue hoiti mallikkaasti kunniatehtävänsä Suomen ja Kreikan välisessä EM-karsintaottelussa. Sipoolaiset – 8-9-vuotiaat futisjuniorit – toimivat maajoukkuepelaajien saattajina Ratinan stadionilla.

Sipoolaisten voi sanoa jakaneen onnistuneesti upeat hetket Suomen miesten A-maajoukkuepelaajien kanssa.

Suomi voitti Kreikan maalein 1–0 viime viikon torstai-iltana.

Jo ennen ottelua ilmassa oli kansallishurmosta. Pukki-party väreili ilmassa ja jalkapallostadion tuntui tärisevän, kun pelaajat ilmestyivät kentälle sipoolaislasten kanssa.

Sipoolaisten pelaaja Peetu Kuusisto kertoo, että parasta oli hyvä yhteishenki.

– Kivointa oli, kun päästiin kattoon peliä porukalla. Kun me oltiin menossa saattamaan pelaajia kentälle, (Paulus) Arajuuri sanoi meille, että nyt lauletaan pojat kovaa. Ja niin me laulettiinkin kovaa.

Sipoolaisjunioreiden äänet kaikuivatkin komeasti myös eri medioiden kautta sadoilletuhansille katsojille.

Sipoolaisjoukkueen pelaaja Leo Ryhänen oli iloinen Suomen maajoukkuetähtien rennosta ja innostavasta kohtaamisesta.

– Seisoimme siinä rivissä ja sitten Arajuuri tuli viereeni ja otti mua kädestä kiinni. Se kysyi mun nimeä ja mä kerroin, että oon Leo ja sitten se sanoi oman nimensä.

– Kun kerroin, että pelaan kans puolustajana, se taputti mua olalle. Sitten mentiin sinne kentälle ja seisottiin siinä ja laulettiin Maamme-laulu. Se oli tosi hyvä juttu, koska halusin saattaa just Arajuurta.

Pornaisissa toimivan Halkian Alun kasvatti on pelaajaidoli Leo Ryhäselle.

– Siitä asti, kun olen käynyt katsomassa Suomen pelejä.

Sipoolaisjuniorit saattoivat kentälle myös If Sibbo-Vargarnan kasvatin, Joona Toivion. Pornaisista ja Sipoosta maailmalle ponnistaneet pelaajat olivat kovassa iskussa Kreikka-ottelussa.

Arajuuri ja Toivio ovat olleet Suomen kivi ja kallio sinivalkoisten suunnatessa ensimmäistä kertaa kohti miesten jalkapallon arvokisoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat