Paikallisurheilu

ÅIF kävi hakemassa täydet sarjapisteet Vantaalta Tiikereiden kotiluolasta – isännät viettivät pikkujouluja ja ottelua oli seuraamassa peräti 520 katsojaa

ÅIF onnistui nappaamaan täydet sarjapisteet Vantaan Tiikerereiltä tämän kotiluolassa perjantai-iltana.

Toni Degerlund

Ådalens Idrottsföreningin (ÅIF) miesten edustusjoukkue kohtasi Salibandyliigan kauden kolmannessa ottelussaan Tiikerit kotonaan Sipoo Areenalla, jolloin se nappasi voiton voittolaukauskilpailun jälkeen. Perjantai-illalla sipoolaiset olivat matkanneet vuorostaan Tiikereiden kotiluolaan, Vantaan Tikkurilan Urheilutalolle kohtaamaan joukkueen toistamiseen tämän kauden aikana. ÅIF latisti pikkujouluaan viettäneet Vantaalaiset ryöstämällä sarjapisteet Sipooseen 2–3 (0–2, 0–0, 2–1) lukemin.

Molemmat joukkueet pelasivat tarkasti ensimmäisessä erässä. Pallollinen hallinta oli ehkä kuitenkin hiuksenhienosti ÅIF:n hallinnassa. Sipoolaisten puolustus pelasi myös varmasti. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin ensimmäisen erän puolivälissä, kun ÅIF:n Matias Kuisman laukaus painuin Tiikereiden maaliin. ÅIF:n Kenneth Myllyniemi siirsi pallon seuraavaksi kotijoukkueen maaliin. Sipoolaiset saivat erän lopussa vielä mahdollisuuden rangaistuslaukauksella, mutta pallon taakse asettunut Antti Huovinen ei onnistunut ohittamaan Tiikereiden maalivahtia Nemo Sipilää.

Toinen erä oli tiukkaa vääntöä puolin ja toisin, mutta maaleja erässä ei nähty. Kolmanteen erään Tiikerit tuli päättäväisesti. Joukkue karvasi kovaa, ja ÅIF olikin välillä hätää huutamassa. Kotijoukkueen kova painostus tuotti tulosta, ja Tomi Palin iski pikkujoulujaan viettäneen kotiyleisön riemuksi kaksi maalia perätysten. Punttien ollessa tasan, näytti jo varmalta, että ratkaisua haetaan jatkoajalla. ÅIF:n Roope From masensi kuitenkin kotijoukkueen tälläämällä pallon aivan viimeisen erän lopussa Tiikereiden maaliin. Vantaalaiset hakivat vielä vimmatusti ottelun lopussa tasoitusta ilman maalivahtiaan, mutta aika ei ollut enää armollinen.

Näin sipoolaisille kauden toiset täydet sarjapisteet. ÅIF:n miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Sebastian Freudenthal oli riemuissaan sarjapisteistä, vaikka myönsi, että voitto tuli vaikeamman kautta.

– Aika kaksijakoinenhan matsi tämä oli. Saimme alussa suhteellisen helpolla kaksi maalia, ja ensimmäisen erän numerot eivät olleet ihan oikeudenmukaiset, Freudenthal kommentoi.

– Toisessa erässä pääsimme paremmin peliin, vaikka maaleja ei tullutkaan.

– Kun Tiikerit viimeisessä erässä nosti karvausta, niin olimme jälleen kerran niin sanotusti kusessa. Olihan siinä meilläkin muutamia selviä kääntöpaikkoja, mutta niistä pitää tietysti iskeä palloa sisään.

– Olen kuitenkin erittäin onnellinen joukkueen puolesta. Erittäin tärkeät sarjapisteet meille, ja tärkeä voitto henkisestikin.

ÅIF pelaa vielä yhden ottelun ennen joulutaukoaan. Salibandyliigan ykkönen, Tampereen Classic tulee sipoolaisten vieraaksi Nikkilän monitoimihalliin. Luvassa on kovaa menoa sipoolaisten näkökulmasta, koska Classic on voittanut suvereenisesti kaikki 14 pelaamaansa otteluaan. Joulutauon jälkeen ÅIF aloittaa vuoden jälleen kotonaan, kun se kohtaa vuorostaan 11.1. Kuopion Welhot Sipoo Areenalla.

 

Tilastot

Tiikerit–ÅIF 2–3 (0–2, 0–0, 2–1)

1. erä: 12:46 min. Kuisma Matias (Flinck Jonathan) 0–1, 17:20 min. Myllyniemi Kenneth (Pekkanen Kimmo) 0–2.

2. erä: ei maaleja.

3. erä: 47:31 min. Palin Tomi (Kuisma Niklas) 1–2, 52:16 min. Palin Tomi (Lund Joakim) 2–2, 58:34 min. From Roope (Lindroos Timi) 2–3.

Torjunnat: ÅIF Puska Arttu 1+6+6=13, Tiikerit Sipilä Nemo 3+3+5=11 (Poissa: 58.40–59.32, 59.38–60.00).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

ÅIF kaatui kolmannessa erässä Happeeta vastaan kotiottelussaan – kaksi ensimmäistä erää oli sipoolaisten7.12.2019 22.57
Atte Huovisen maagiset kädet eivät tuoneet täyttä pistepottia – ÅIF tarjosi taistelua koko rahan edestä29.11.2019 22.10
Ådalens Idrottsföreningin (ÅIF) miesten edustusjoukkue hävisi niukasti jatkoajalla OLS:lle – yksi sarjapiste ei paljon lämmittänyt joukkueen päävalmentajaa Sebastian Freudenthalia23.11.2019 22.02
Yllätystulos miesten salibandyliigassa – ÅIF kaatoi Nokian vieraissa20.11.2019 12.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat