Crista Lassfolk-Feodoroff

Pääkirjoitus: Vieläkö kunta tanssii Hjalliksen tahtiin?

Kun Hjallis on sanonut "hyppää", on Sipoon kunta kysynyt "kuinka korkealle?". Näin voisi kärjistää Sipoonrannan tarinan.

Jos asiat olisivat menneet, kuten kunnalle luvattiin, Sipoonrannan vierasvenesatamaan olisi voinut veneillä jo pari vuotta ruokailemaan 240-paikkaisessa ravintolassa, saunoa ja pestä pyykkinsä. Sen sijaan kulttimaineessa olleen Café Storörenin raunioilla on kompasteltu kohta vuosikymmen. Veneilijöille ei ole edes luvattua laskuramppia.

Markkinointipuhetta on riittänyt kuin vuoden 2009 Diili-ohjelmassa, mutta kauppa ei käy. Alkujaan valmista luvattiin olevan vuonna 2014.

Nyt yritetään sopia, että maisemoidaan pahimmat jättömaat, jolloin hintavat asunnot hankkineet ihmiset pääsevät viimein asumaan alueella, joka ei ole ikuinen rakennustyömaa. Näin siksi, ettei jatkorakentamista ole tulossa sen enempää kuin Söderkullaan saakka suhaavaa itämetroakaan.

Miksi Sipoon kunta suostui suuruudenhulluun hankkeeseen rakentaa hulppea asuinalue keskelle ei mitään, ja uskoi vielä hatusta heitettyyn aikatauluunkin? Miten tässä näin kävi?

Yksi selitys on se, ettei kunta laittanut alkuperäiseen sopimukseen minkäänlaista sanktiota. Oli vain sopimus, jonka rikkomisesta ei seurannut mitään.

Kun hankkeelle tarvittiin lisäaikaa, kunta ymmärsi vaatia viiden miljoonan vakuudet. Siitä huolimatta kunnassa ollaan edelleen valmiita venyttämään aikataulua ilmaiseksi. Tosin ainakin kokoomus näyttää nyt vastustavan lisäajan myöntämistä puolueesta loikanneen Hjalliksen kotikenttä-hankkeelle.

Kunnanhallituksen puheenjohtajan (r.) mukaan tarinan opetus on, ettei vastaavia maankäyttösopimuksia kannata enää tehdä.

Joku voisi sanoa opetuksen olevan myös, ettei sipoolainen liikemies suotta kulje koko kansan keskuudessa pelkällä kutsumanimellään.

Crista Lassfolk-Feodoroff

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet