Ulla Yliherne

Harhaanjohtava lupa ajaa kovempaa

Kollega kertoi somen välityksellä hieraisseen silmiään kahdesti kun auton liikennemerkkinäyttö oli yllättäen antanut niin sanotusti luvan ajaa 120 kilometrin tuntivauhtia viidenkympin alueella.

Lainkuuliaisena ihmisenä työkaveri oli uskonut ennemmin tien varressa aikaisemmin näkemäänsä liikennemerkkiä ja jättänyt huomioimatta auton ilmoittaman yllättävän nopeudennousun.

Kollega ei kuitenkaan ole ainut, jonka kulkupeli on viime aikoina muuttanut ajonopeuskehotuksia äkkiarvaamatta.

Poliisi uutisoi nimittäin tällä viikolla kiinnittäneensä lähestyvien eduskuntavaalien alla huomiota erikoiseen seikkaan; tien reunassa olevat vaalimainokset voivat aiheuttaa autoilijoilla virheellisiä ilmoituksia nopeusrajoituksiin, mikäli autoon on asennettu lisävaruste, joka tunnistaa liikennemerkkejä.

Poliisi antaa esimerkiksi valopylvääseen kiinnitetyn vaalimainoksen, jossa on numero 170. Laite tunnistaa ja poimii siitä numerot 7 ja 0 ja ilmoittaa näin autoilijalle vallitsevaksi nopeusrajoitukseksi 70. Riippumatta siis siitä mikä oikea tiellä vallitseva nopeusrajoitus on.

Lisävarusteet tunnistavat niihin etukäteen ohjelmoituja liikennemerkkejä, joten esimerkiksi ehdokasnumeroa 231 ne eivät tulkitse nopeusrajoitukseksi.

Työkaverin onneksi hän luotti enemmän itseensä kuin autonsa neuvoihin. Poliisi nimittäin huomauttaa, että kiinni jäädessään puolustukseksi ei kelpaa selvitys siitä, että auton lisävaruste on näyttänyt jotain tiettyä lukemaan.

Sama pätee myös navigaattoriin. Jokaisen meistä autoilijoista on hyvä muistaa, että kuljettajan tehtävä on seurata tien varressa olevia liikennemerkkejä ja toimia niiden mukaan.

Ulla Yliherne

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet