Johtamisaktivisti Toni HinkkaKirjoittaja toimii suomalaisten johtajien mentorina.

Adolf Hitlerin podcast

Asian esittämiselle on nykyään monia tapoja ja kanavia. Niin monia, että ei kukaan voi kokeilla, saati hallita niitä kaikkia. Ei sisällön tuottajana eikä sisällön hyödyntäjänä. On vaikea valita sanoja, kun en oikein tiedä puhuako lukijasta, katsojasta vai kuuntelijasta.

Johtajien, vaikuttajien ja asiantuntijoiden pitäisi nykyään kyetä viestimään tavoilla, joita heidän kohderyhmänsä suosivat. Kohderyhmää ovat oman organisaation lisäksi myös asiakkaat ja yhteistyökumppanit. Mahdollisesti koko kansa.

Tavat ovat pirstaloituneet teknisesti ja medioittain. Minunkin sana-, kuva- ja äänituotoksiani julkaistaan yli kahdessakymmenessä lehdessä ja sosiaalisen median kanavat vielä päälle. Sisällön järkeilyn ja tuottamisen lisäksi energiaa vievät jakelun pohdinta ja toteuttaminen.

Liian monimutkaista, ajattelevat varmaan monet. Vaan jos et näe opettelun vaivaa, ei sanasi saavuta kohdettaan. Kilpailijasi tai jopa vastustajasi saa viestinsä perille ja sinä jäät altavastaajaksi. He, jotka viestivät monikanavaisemmin, voittavat vaikka heidän sanomansa olisi paljon sinua huonompi.

Tiesitkö, että Hitler käytti ensimmäisinä maailmassa laadukkaita mikrofonia ja kaiuttimia.

Näin hänen sanomansa tavoitti ja tuli ymmärretyksi kerralla aukiolliselle kansaa, kun kilpailijat tulivat kuulluksi vain kouralliselle. Nykyäänkin taitavampi ja monipuolisempi median käyttäjä saa posketonta kilpailuetua sanomalleen.

Vaikuttamisessa tunne on paljon varsinaista asiasisältöä voimakkaampi tekijä. Kannattaa viestiä tavalla, jolla saa luontaisesti parhaiten tunteensa esiin.

Itse olen kirjoittanut kolumneja ja blogeja kymmenisen vuotta. Videoita olen tehnyt pari vuotta. Podcasteja olen tehnyt nyt viikon.

Video on näistä minulle selkeästi vaikein, koska siinä pitää samanaikaisesti huolehtia tekstistä, äänestä ja kuvasta. Myös editointi vie eniten aikaa. Ehkä kymmenkertainen työmäärä podcastiin verrattuna.

Viikon kokemuksen perusteella podcast vaikuttaa minulle helpoimmalta. Nauhuri vain päälle ja juttelen asioista, joista olen tottunut puhumaan liveyleisölle jo muutenkin. Siinä tunnekin tuntuu välittyvän kaikkein helpoiten. Jännä nähdä, mitä mieltä yleisö on.

Toni Hinkka

Kirjoittajan podcasteja julkaistaan myös tämän lehden nettisivuilla (katso alla).

Johtamisaktivisti Toni Hinkka

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet