Sipoo on Suomen suurin kunta ilman uimahallia

Sipoon naapurikaupungin Keravan kolme vuotta remontissa ollut uimahalli aukesi tällä viikolla yleisölle. Anton Soinne

toimitus

Muistan vielä ensimmäisen kerran kun sukelsin. Koulun uimakerta oli loppumassa ja polskijoita huudeltiin jo suihkuun ja saunaan, mutta minulla oli vielä tärkeä homma hoitamatta. Olin päättänyt rohkaistua ja sukeltaa ensimmäisen kunnon sukelluksen kotikuntani Nurmijärven lastenaltaan syvässä päädyssä.

Sukellus onnistui ja se oli hyvää jatkumoa jo aikaisemmin samassa hallissa hankitulle uimataidolle.

Noin 43 prosentissa Suomen kunnista on yksi tai useampi uimahalli. Sipoo ei kuulu tähän joukkoon.

Sipoo on tällä hetkellä Suomen suurin kunta, jossa ei ole omaa uimahallia. Esimerkiksi koululaisten pakolliset uimakoulut järjestetään Solbackan altaassa Massbyssa. Kyseinen allas, samoin kuin sote-talon terapia-allas, ovat jo nyt niin kovassa käytössä, ettei niitä voida hyödyntää muunlaiseen uimahallikäyttöön.

Suomalaiset asuvat keskimäärin noin 8,9 kilometrin päässä lähimmästä uimahallista. Sipoolaisilla on keskimäärin matkaa lähimpään uimahalliin noin 13,5 kilometrin verran.

On siis enemmän kuin perusteltua, että kunta ryhtyy tuumasta toimeen. Erilaisia vaihtoehtoja uimahallista on jo paperilla. Jatkuvasti kasvavalle Sipoolle on häpeällistä jos omaa uimahallia ei näy vielä vuosienkaan päästä.

Ulla Yliherne

Kirjoittaja on Sipoon Sanomien vs. päätoimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jälkiä maailmalta suoraan sydämeen – "Sain mahdollisuuden uida delfiineiden kanssa"
  2. Maastopaloja enemmän, autopaloja vähemmän – Palotilanteiden tahallisuus jää usein pimentoon
  3. Keppariharrastuksen ilosanomaa – Alisa Aarniomäki on mukana lasten leirillä Sipoossa
  4. Hiljaisuuden keskellä – "Etsin tulevasta valon pilkahduksia"
  5. Esa Partio tarttuu hetkeen – Taidenäyttely avautuu Söderkullassa
  6. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  7. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  8. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  9. Keski-ikäinen mies vangittiin useista seksirikoksista epäiltynä – uhreina alle 16-vuotiaita poikia
  10. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  11. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  12. Tilastotkin sen vahvistavat: Heinäkuussa hellepäiviä melkein viikon verran keskivertoa vähemmän, sadetta senkin edestä
  13. Poliisi: Häiriökäyttäytyminen lisääntynyt Espoossa, henkirikosten ja niiden yritysten määrä kasvanut Länsi-Uudellamaalla
  14. "Musta vuosi" henkirikosten määrässä Itä-Uudellamaalla – poliisi: "Poikkeusolot eivät yksistään selitä"
  15. Vakavien väkivaltarikosten määrä kasvoi rajusti Helsingissä – "Väkivallan käyttöön varaudutaan ja esimerkiksi teräasetta saatetaan kantaa mukana"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.