Pääkirjoitus: Paikallisuutisia jo 40 vuotta

Ulla Yliherne29Kirjoittaja

Jos kuvittelet, miltä Sipoossa näyttää 40 vuoden päästä, minkälaisen vision näet?

Onko Sipoo vilkas, monipuolinen, jo keskisuuren kaupungin kokoinen maalaispitäjä, jossa asutaan useissa kyläkeskuksissa?

Näin uskoo ainakin Sipoon kehitysjohtaja, jonka pyysimme visioimaan Sipoon tulevaisuutta Sipoon Sanomien 40-vuotisen taipaleen kunniaksi.

Onpa tulevaisuus minkälainen tahansa, varmaa on se, että Sipoon Sanomissa pyrimme kertomaan sipoolaisesta elämänmenosta, poliittisesta päätöksenteosta, ihmisistä ja ilmiöistä myös seuraavina vuosikymmeninä.

Ensimmäisen Sipoon Sanomien julkaisemisesta tuli heinäkuussa kuluneeksi 40 vuotta. Juhlistamme näitä vuosikymmeniä erityisesti tällä juhlalehdellä, joka peilaa niin historiaan, tähän päivään kuin tulevaisuuteenkin.

Sanomalehden lukeminen on muuttunut 40 vuoden aikana. Paperisen lehden rinnalle ovat tulleet erilaiset verkko- ja mobiilipalvelut.

Työn ydin ei kuitenkaan ole muuttunut yhtään mihinkään. Sipoon Sanomat on yhä keskustelun herättäjä, ilmiöiden kuvaaja, uutisten kertoja – kaikkea sitä mitä nykyaikaisessa tiedonvälityksessä milloinkin odotetaan.

Kuten journalistin ohjeissakin sanotaan, journalisti on ensisijaisesti vastuussa lukijoilleen.

Näin on myös Sipoon Sanomissa, eli Sipparissa, jota tehdään lukijoitamme varten.

Kommentoi