Pääkirjoitus: Moponuorten ja aikuisten asenteista

Mopo antaa nuorille vapauden kulkea, mutta vapaudessa on vaaransa. Raimo Eerola

Crista Lassfolk-Feodoroff.

Nuoruus ja vapaus yhdistyvät mopoilussa usein tavalla, joka jättää toivomisen varaa. Tiistai-iltana kuljin koirieni kanssa Lukkarin koulun edustalla, kun olimme jäädä kävelytiellä mopollaan hurjastelleen alle. Mopo tuli mutkaista tietä puskien takaa sellaisella vauhdilla, että yllätyin itsekin reaktionopeudestani. Hitaampi mamma olisi vienyt kotiin yhden koiran kahden sijaan.

Entisen mopopojan äitinä muistan kirkkaasti onneni, kun mopo vihdoin myytiin kolmen kauhunsekaisen vuoden jälkeen, joiden aikana nuoren vapaus kulkea oli ajanut huoleni ohi. Suhteellisen hyvin ne kolme vuotta lopulta menivät, koska mopoilijani pysyi hengissä. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Olen toimittajana kirjoittanut useampia uutisia moponuorista, joiden elämä on päättynyt liikenteessä. Ne ovat musertavia uutisia.

Autoillessa sydäntäni vihlaisee joka kerta, kun kapeaharteinen mopoilija, kuitenkin lapsi vielä, vetää heppoisella ajoneuvollaan takanaan hiillostavien autojen letkaa. Liikenneturvan kyselytuloksen uutinen verkkosivuillamme perjantaina panikin jo ihan vihaksi, koska joka kymmenes autoilija kertoi ”kouluttavansa” mopoilijoita liikenteessä. Jos onkin mopoilijoiden asenteissa parantamisen varaa, aikuisilla sitä on näköjään vielä enemmän. Aikuisen tehtävä ei ole näpäyttää mopoilijaa (tai ketään) liikenteessä, vaan päinvastoin noudattaa erityistä varovaisuutta kokemattoman kuskin lähellä.

Vuosikymmenestä toiseen tämän samanlaisena kuohuvan keskustelun valossa oli erityisen ilahduttavaa kirjoittaa tähän lehteen artikkeli Mopokauden päättäjäisistä (s.8). Kiitos tapahtuman järjestäville aikuisille. Nyt toivotaan vain, että mopoilijat tarttuvat tilaisuuteen ja päristelevät paikalle.

Kommentoi