Sipoon Sanomat nosti paikallisissa uutisissa 13.1.2022 esiin monta ajankohtaista asiaa Sipoon sivistyspalveluiden osalta. Haastattelussa totesin itse, että päiväkotien kiinteistöjen kuntoselvityksiä on menossa Etelä-Sipoon osalta.
Nyt kun nämä selvitykset ovat valmistuneet, on selvä että toimenpiteitä ja päätöksiä tarvitaan nopeammin kuin mitä oli ennalta odotettavissa.
Tämän vuoden aikana Sipoon koulutuspoliitikot tulevat keskustelemaan, arvioimaan ja pohtimaan ratkaisuja pidemmälle tulevaisuuteen valmistellessaan uutta palvelusuunnitelmaa.
Tilanne on nyt akuutti ja on selvää, että uusi palveluverkkosuunnitelma ei ehdi näiden päiväkotien ratkaisujen päätösten osalta valmistua ajoissa. Näin ollen uusia pitkäaikaisia periaatteellisia linjauksia ei ole päätetty.
On mielestäni turvauduttava niihin periaatteisiin, mistä valtuustossa päätettiin niin hiljattain kuin vuonna 2018.
Niistä nostaisin esiin lähinnä seuraavat: Varhaiskasvatuksen palvelut järjestetään pääosin kunnan tuottamina ja sen rinnalla turvaudutaan palveluseteleihin ja yksityisen tuen toimijoiden palveluihin, varhaiskasvatuksen palvelut järjestetään pääsääntöisesti lähipalveluna, ja uusien päiväkotien koko on enintään kuusi ryhmää.
Päätöksiä tarvitaan nopeammin kuin mitä oli odotettavissa.
Ängskullan päiväkoti muutti Västerskogista jo vuonna 2017. Silloin muuttaneet lapset ovat nykyään koululaisia ja nuoremmat ruotsinkieliset lapset käyvät päiväkodissa Söderkullassa. Teknisessä valiokunnassa päätettiin jo 2020 ettei Västerskogin alueella sijaitsevia päiväkotikiinteistöjä enää peruskorjata. Todennäköisesti väliaikaisia ratkaisuja löytyy syksyä varten. Tulevien vuosien ratkaisuihin on onneksi jo varattu määrärahoja talousarviossa.
Ratkaisujen löytämisessä tarvitaan kykyä hahmotella eri skenaariota ja punnita niiden riskejä ja mahdollisuuksia.
Tarvitsemme avoimen mielen, yhteistyökykyä ja valmiutta keskustella ja arvioida näitä skenaarioita.
Valitettavasti aikaa meille ei tunnu löytyvän kovin paljoa vaan meidän on nyt ryhdyttävä pikaisesti tähän keskusteluun – viranhaltijoiden, henkilöstön, kuntapäättäjien ja Etelä-Sipoon perheiden kesken.
Kirjoittaja on sivistysvaliokunnan puheenjohtaja (r.)