Sipoon Sanomien lukija neuvoi mielipidekirjoituksessaan viime viikolla sipoolaisvanhempia osallistumaan lastensa elämään pelottomasti ja aktiivisesti. Hän muisteli kokemuksen syvällä rintaäänellä lähes puolen vuosisadan takaista tilannetta, jossa 15-vuotiaiden koulunkäynti saatiin raiteilleen vanhempien aktivoitumisella. Kirjoitus oli nykypäivän teini-ikäisen vanhemmalle pysäyttävä siinäkin mielessä, että ei meillä vanhemmilla ole yläkouluihin enää asiaa. Kutsu ei käy enää edes kevät- tai joulujuhliin, kuten alakouluissa. Kodin ja koulun väliset kohtaamiset ovat typistyneet teinien kohdalla muutamaan Teams-kokoukseen lukuvuoden aikana. Jos ja kun ongelmia ilmenee, on lopputulema sähköinen sapluunavastaus, jossa koulu kertoo noudattavansa sovittuja toimintatapoja. Mitä ne toimintatavat ovat, sitä ei vanhemmille avata.
Korona-aika antoi syyn siirtää kohtaamiset verkkoon, mutta sen ei pitäisi jäädä pysyväksi tavaksi toimia. On korvaamatonta, että ihmiset istuvat saman pöydän äärelle silmätysten varsinkin, kun kyse on kasvatuskumppanuudesta.
Tarvitaan aikuisuutta ja yhteistä linjaa.
Kouluihin tarvitaan paitsi lisää henkilökuntaa, myös huimasti nykyistä aktiivisempia vanhempia. Yksi tapa olisi järjestää yläkoulujen vanhempainiltoja, joissa asioita käytäisiin yhdessä läpi. Tervetulleita olisivat myös ammattipedagogien luennot, joissa vanhemmille annetaan työkaluja elämäänsä murrosikäisten kanssa. Niitä Sipoossa vielä tarjottiin vuosikymmen sitten, mutta mihin lie unohtuneet.
Kuten sivistysjohtaja haastattelussaan sanoo (SiSa 2.3.2023), nyt tarvitaan aikuisuutta ja yhteistä linjaa. Totuus on, että valtaosin me aikuiset olemme koulujen arjesta pihalla kuin lumiukot eikä siihen enää ole varaa.
Kirjoittaja on Sipoon Sanomien toimittaja.