IS: Suomalaismiehelle 3,5 vankeutta lapsen hyväksikäytöstä – oli suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä useita kertoja

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi suomalaismiehen 3,5 vuodeksi vankeuteen lapsen hyväksikäytöstä. Kuvituskuva. arkisto/ilpo kekki

toimitus

Suomalaismies on saanut Itä-Uudenmaan käräjäoikeudelta 3,5 vuoden ehdottoman vankilatuomion alle 16-vuotiaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, uutisoi Ilta-Sanomat

Tuomio annettiin aiemmin tässä kuussa.

Oikeuden mukaan mies ja lapsi olivat keskenään useaan otteeseen suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä. Tämän katsottiin aiheuttaneen lapsen kehitykselle erityistä vahinkoa.

Hyväksikäyttö tapahtui vuoden 2017 touko-joulukuun välisenä aikana.

Rikoksesta tuomittu mies velvoitettiin maksamaan uhrille yhteensä 15 500 euron korvaukset, jonka lisäksi hänen pitää maksaa uhrin 6500 euron oikeudenkäyntikulut.

Nykyään 50-vuotias mies passitettiin suorittamaan tuomiotaan Jokelan vankilaan.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä mies on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kouluissa koronavirukselle altistuneista yhdenkään ei tiedetä sairastuneen Sipoossa – "Opetustunteja oli hyvä pitää ulkona"
  2. Ely ja kunta laativat suunnitelmaa 10 kilometrin kevytväylälle Nikkilästä Söderkullaan
  3. Vielä ehtii varata viljelylaatikon itselleen – käy raapustamassa nimesi laatikkoon
  4. Jahkaaminen päättyi, kun Sipoon Teatteri perui kesänäytelmän esitykset – "Jättää hetkeksi tyhjän olon"
  5. Vuoden 1995 Jukola juostaan uudelleen Sipoossa ja Keravalla – "Hullua ei tarvitse kahdesti yllyttää"
  6. Energiayhtiö palkitsee hyvää mieltä levittäviä harrastusseuroja 5 000 eurolla – Voittajia valitsemassa suosikkitubettaja Roni Back
  7. "Monen tilanne mennyt koronaepidemian aikana huonompaan suuntaan" – Sininauhasäätiö avaa taas toimintojaan
  8. Poliisi ihmettelee leväperäisyyttä: Kymmenissä yrityksissä avattiin yritystilejä puhelimessa tarkastamatta henkilöllisyyttä – Vantaalaisen vuokrausyrityksen nimissä huijattiin omaisuutta 120 000 euron edestä
  9. Laki tiukkenee: Pientä lasta ei saa kuljettaa lyhyttäkään matkaa ilman turvalaitetta, edes taksissa
  10. Suurin työttömyyskassa ennustaa kirpeitä lukuja koronakeväälle – hakemustenkin käsittelyt venyvät yliajalle
  11. Hurjaa kasvua työttömissä työnhakijoissa Uudellamaalla – lomautettujen määrä nousi 3 400 prosenttia
  12. Suomessa kuollaan eri huumeisiin kuin naapurimaissa – oksikodonin nousu yliannostuksissa yllätti asiantuntijat
  13. Sipoossa kuvatun suosikkisarjan traileri julki – tältä näyttää Downshiftaajien kolmas kausi
  14. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  15. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ely ja kunta laativat suunnitelmaa 10 kilometrin kevytväylälle Nikkilästä Söderkullaan
  2. Vuoden 1995 Jukola juostaan uudelleen Sipoossa ja Keravalla – "Hullua ei tarvitse kahdesti yllyttää"
  3. Laki tiukkenee: Pientä lasta ei saa kuljettaa lyhyttäkään matkaa ilman turvalaitetta, edes taksissa
  4. Sipoossa kuvatun suosikkisarjan traileri julki – tältä näyttää Downshiftaajien kolmas kausi
  5. Osuuskauppa palkkasi 29 nuorta kesätöihin Sipooseen
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Viikonloppu toi Sipooseen yhden uuden koronatartunnan – tautiin on sairastunut yli 70 sipoolaista
  8. Auto vauhdilla päin puuta – Turvatyyny pelasti ulosajossa
  9. Suurin työttömyyskassa ennustaa kirpeitä lukuja koronakeväälle – hakemustenkin käsittelyt venyvät yliajalle
  10. Kai Hypén sai Sipoonkorpi-oppaansa valmiiksi – "Toivottavasti lukija innostuu tutustumaan myös vähemmän tunnettuihin paikkoihin"
  11. Vielä ehtii varata viljelylaatikon itselleen – käy raapustamassa nimesi laatikkoon
  12. Maailman merkatuin polku
  13. Kaivatun kiertoliittymän rakentaminen alkoi Sipoontiellä – valmistunee loppusyksystä
  14. Jo toinen koronatartunta Sipoon kouluissa – oppilas sairastui, muut koulukaverit ja opettajat karanteeniin
  15. Poliisi ihmettelee leväperäisyyttä: Kymmenissä yrityksissä avattiin yritystilejä puhelimessa tarkastamatta henkilöllisyyttä – Vantaalaisen vuokrausyrityksen nimissä huijattiin omaisuutta 120 000 euron edestä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.