Uutta musiikkia julkaiseva Sami Karu: Ensimmäinen sinkku sai samat pisteet kuin Bruce Springsteen

Ulla Yliherne

Viime viikon perjantai oli sipoolaiselle Sami Karulle odotettu päivä.

Silloin julkaistiin hänen uusin singlensä Sun iholla.

– Tämä on rakkauslaulu, balladi, jonka idea syntyi ystäväni sosiaaliseen mediaan jakaman valokuvan innoittamana. Olen ajatellut, että laulussa kuvataan vanhempia ihmisiä, jotka ovat olleet yhdessä jo pitkään. Elämä ei ole aina ollut helppoa, mutta silti he ovat yhä yhdessä, Karu kuvailee.

Sipoolaismuusikolta on luvassa lisää uutta musiikkia vielä tämän vuoden puolella. Viisi kappaletta sisältävä Syksyn värejä -niminen EP-levy on tarkoitus julkaista syksyllä.

Se on jatkoa vuonna 2017 ilmestyneelle Karun esikoisalbumille ”Hetkiä”.

– Esikoisalbumin julkaisusta on kulunut nyt pari vuotta ja niinhän sitä sanotaan, että jos uutta musiikkia ei tee, sinut unohdetaan, Karu toteaa ja kertoo julkaisevansa tulevan EP:n oman yrityksensä kautta pienkustantajana.

Sun iholla -single julkaistiin digijakeluna useissa musiikkipalveluissa. Ensimmäisen radiosoittonsa se sai tällä viikolla kun Ylen Radio Suomen Levylautakunta-ohjelma noteerasi kappaleen.

– Kovassa seurassa olin. Sain samat pisteet kuin esimerkiksi Bruce Springsteen, Karu iloitsee.

Karun mukaan radiosoitolla onkin yhä iso merkitys artistin tunnettavuuden kasvattamisessa.

– Pelkän Spotifyn kautta on vaikea tulla löydetyksi. Suomessa on valtavan paljon hyviä muusikoita, hän sanoo.

Melodiaan istuva teksti on sipoolaismuusikolle tärkeä elementti musiikin teossa. Hän kokeekin olevansa ensisijaisesti tarinankertoja.

– Tykkään kuvata sitä miltä jokin asia tuntuu. Rikas suomenkieli on tähän mahtava väline. Nytkin päässä pyörii useita yksittäisiä tekstejä, mutta juju on siinä, miten niiden ympärille saa rakennettua kokonaisen tarinan.

Tuoreimman singlenkin teko lähti liikkeelle juuri tekstistä. Ensin syntyi kappaleen kertosäe.

– Aloin pyöritellä mielessä lauseita siitä miten sun iholla oon turvassa, sun iholla voi vaikka itkeä ja huolet saavat kuulua, Karu tapailee kappaleensa sanoja.

Toisinaan laulujen teko ei katso aikaa tai paikkaa. Pitkään päässä pyörineet yksittäiset lauseet tai melodia saattavat löytää paikkansa vaikka aamuyöstä. Silloin ei auta kun nousta ylös sängystä ja ryhtyä työhön.

– Lapseni harrastavat paljon, joten minulla on yleensä aina kitara mukana auton takapenkillä kun kuskaan heitä harrastuksiin tai ystävien luokse. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun olen soitellut menemään kitaralla ties minkä jäähallin parkkipaikalla, hän nauraa.

Tuorein singekin syntyi osittain Karun odotellessa lastansa tämän kaverin synttäreiltä.

– Hehkutin itsekseni autossa, että nyt tuli kova.

Uusia kappaleita Karu testaa toisinaan niin bändikavereillaan kuin solokeikoillaan.

– Se on yleensä hyvä merkki, jos yleisössä alkaa jalka tai käsi naputtaa biisin tahdissa, hän tietää.

Musiikin parissa Sami Karu on viihtynyt lapsesta saakka. Ensimmäiset omat rummut hän sai 14-vuotiaana ja on siitä lähtien kirjoittanut myös omia kappaleita.

– Oman musiikin julkaiseminen oli pitkäaikainen haave. Yksi muusikon urani hienoimmista hetkistä oli kun ystäväni kanssa tekemä Tervastuli-kappale soi Ylen ohjelmassa. Osallistuimme kyseisellä kappaleella partion suurleiriä varten järjestettyyn leirikappalekilpailuun, Karu muistelee.

Keikalla Sipoossa

Sami Karu esiintyy Sipoossa tulevana kesänä ainakin kahdesti.

La 8.6. Sami Karu esiintyy Offshore-venekilpailujen jatkoilla trionsa kanssa.

Klo 18 alkava keikka nähdään Kalkkirannan Kievarissa.

– Tämä on jo kolmas vuosi kun esiinnyn tässä tapahtumassa. Näillä jatkoilla on aina kova meno. Silloin soitetaan yöhön saakka, Karu lupaa.

Pe 9.8. Sami Karu yhtyeineen esiintyy Kalkkirannan Kievarin terassilla.

Keikka alkaa klo 21.

Sami Karun keikkakalenteri löytyy osoitteesta http://www.samikaru.fi/tulevat-keikat/

Kalenteri päivittyy sitä mukaan, kun keikkoja lyödään lukkoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kunta ottaa katuja omistukseensa – Asukkaat saavat korvauksia lunastuksista
  2. Säästöpankkisäätiön aitiopaikalta on saanut nähdä rahavirtojen virkistävän yhdistyksiä – Monika Tillander jättää seuraajalleen asiamiehen tehtävät
  3. Sipoo joutuu maksamaan korvauksia määräaikaiseksi palkatulle opettajalle
  4. Minä ja Suomenlahti: Klaavun kauppiaspariskunta pyörittää Suomen pienintä itsenäistä osuuskauppaa – unelmatyö löytyi kuin kohtalon oikusta
  5. Poliisi kiittelee uutta tieliikennelaki – tämä muuttuu maanantaista alkaen: rikesakosta luovutaan ja tiekäyttäjien vastuullisuus korostuu
  6. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  7. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  8. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  9. Helsingin keskeisillä paikoilla kunnostetaan kesällä ratikkarataa – HKL lupaa lopputuloksena vähemmän kiskomelua
  10. Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta
  11. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan
  12. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  13. Mihin annan luvan, kun hyväksyn evästeiden käytön tällä sivustolla – ja miksi evästeistä täytyy kysyä
  14. Korkeasaaren uusi laji on sikojen amerikansukulainen
  15. Omakotiliitto: Suurimmat mökkikunnat rahastavat mökkiläisiä yhä enemmän – Kallein mökkikunta veloittaa tuplasti maksuja halvimpaan verrattuna

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.