Voimakas kannabiksen haju paljasti kuljettajan kuviot Sipoossa

Kannabis ja marihuana tuoksuvat niin voimakkaasti, että sen käyttöä voi olla vaikea peitellä aiheeseen tutustuneilta poliiseilta. Kuvituskuva Ari Peltonen

toimitus

Liikennepoliisisektorin partio suoritti nopeusvalvontaa ja havaitsi Porvoonväylällä ylinopeutta ajaneen autoilijan iltapäivällä perjantaina.

Alkometrikoetta suoritettaessa partio havaitsi autosta tulleen voimakkaan kannabiksen hajun ja suoritti kuljettajalle myös huumepikatestin.

Testi osoittautui positiiviseksi kannabikselle ja kuljettaja toimitettiin oikeuslääketieteen laitokselle tarvittaviin tutkimuksiin.

Autoa kuljettanut, vuonna 1989 syntynyt virolaismies määrättiin ajokieltoon ja hänen virolainen ajokortti otettiin poliisin haltuun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jälkiä maailmalta suoraan sydämeen – "Sain mahdollisuuden uida delfiineiden kanssa"
  2. Maastopaloja enemmän, autopaloja vähemmän – Palotilanteiden tahallisuus jää usein pimentoon
  3. Keppariharrastuksen ilosanomaa – Alisa Aarniomäki on mukana lasten leirillä Sipoossa
  4. Hiljaisuuden keskellä – "Etsin tulevasta valon pilkahduksia"
  5. Esa Partio tarttuu hetkeen – Taidenäyttely avautuu Söderkullassa
  6. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  7. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  8. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  9. Keski-ikäinen mies vangittiin useista seksirikoksista epäiltynä – uhreina alle 16-vuotiaita poikia
  10. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  11. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  12. Tilastotkin sen vahvistavat: Heinäkuussa hellepäiviä melkein viikon verran keskivertoa vähemmän, sadetta senkin edestä
  13. Poliisi: Häiriökäyttäytyminen lisääntynyt Espoossa, henkirikosten ja niiden yritysten määrä kasvanut Länsi-Uudellamaalla
  14. "Musta vuosi" henkirikosten määrässä Itä-Uudellamaalla – poliisi: "Poikkeusolot eivät yksistään selitä"
  15. Vakavien väkivaltarikosten määrä kasvoi rajusti Helsingissä – "Väkivallan käyttöön varaudutaan ja esimerkiksi teräasetta saatetaan kantaa mukana"

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.