Sami Karu lauloi ja hänen naistuttavansa ei sitten eronnutkaan – Sipoolaisartisti rokkaa uudella singlellään rakkaudesta, joka vaatii tekoja

Jouni Lampinen

Laulaja ja lauluntekijä Sami Karu on sopivasti tosissaan perjantaina suoratoistopalveluissa julkaistavan singlensä ( Näin se vaan menee) teeman suhteen.

Laulussaan Karu tekee selväksi, että tosirakkauden eteen on tehtävä töitä ennen kuin on liian myöhäistä.

Maailmassa on liian paljon esimerkkejä rakkaussuhteista, joiden päätteeksi kumpikaan ei voi sietää toisiaan, Karu huokaa.

Karu antoi tuttujensa kuunnella jo ennakkoon perjantaina julkaistavan singlen ja sai mieluista kuuntelijapalautetta. Eräs nainen päätti singlen kuultuaan, että hän ei aio sittenkään erota suhteestaan.

Näin se vaan menee -kappale antoi naiselle rakkaussuhteen jatkamiseen tarvittavaa päättäväisyyttä, artisti iloitsee.

Karu ymmärtää hyvin, että monimutkaisessa maailmassa on harvoin yksiselitteisiä vastauksia. Mutta hyville uutisille on joka tapauksessa tilausta tässä ajassa, Karu pohtii.

– Vakavina aikoina positiivisiakin uutisia ja aiheita tarvitaan hengennostatukseen.

Laulu ei ole sanoituksensa puolesta läpivalaisu rakkauden parhaista puolista.

– Ei tunteitaan, toiveitaan, voinut tietää, miten muututaan, ei toisiaan osata sietää, Karu laulaa kappaleessa.

– Näin se vaan menee, jos ei mitään tee rakkauden eteen.

Uuden levyn yhtyeensä kanssa todennäköisesti vasta ensi vuoden puolella julkaiseva Karu muistuttaa, että rakkauden alkuhuumankin jälkeen rakkaus voi jatkua vaikka kuinka vahvana.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut