Linna rakensi linnan Söderkullan kukkulalle

Pertti Linna lähtee luotsaamaan toimittajaa kohti Söderkullan korkeinta kohtaa.

– Tein tähän portaat, hän esittelee ensimmäistä kivistä luomustaan.

Linna kehuu kotikukkulansa maasta taivaaseen, jonne osoittaakin tukiaseman masto.

– Se kohta on 56,5 metrin korkeudella merenpinnasta. Tästä mäestä mä pidän äärimmäisen paljon, lausuu Linna.

Komean männikköisen kalliomäen pihkantuoksussa viihtyvät kuulemma niin marjanpoimijat, lenkkeilijät, suunnistajat, päiväkotilapset, kuin koiranulkoiluttajatkin – sekä tietenkin koirat.

On hienoa, että kunnan kaavoittajat ovat päättäneet jättää tällaisen luonnonkomistuksen rauhaan rakentamiselta.

– Asukkaat ovat pitäneet puoliaan. Minulle sanottiin, että kyllä Sipoossa metsiä riittää. Vastasin, että pitää paikkaansa, mutta lähimetsistä alkaa olla pula.

– Tämä on tärkeä paikka. Jokainen pääsee tänne kävellen omalta taloltaan, korostaa Linna tarkoittaen tietenkin söderkullalaisia.

Ylempänä tulee vastaan taidolla tarkasti koottu umpinainen ’kivi-iglu’ tai kypärä, Linnan luomus sekin. Päällä on koristeena kultavärillä maalattu pyöreähkö kivi.

– Jotkut ovat kysyneet olenko liimannut kivet, naurahtaa Linna.

Pelkästään tämän rakennelman kivimäärää ei lasketa sadoissa vaan tuhansissa.

– Tarvittaisiin kaikki kartanon kulta-ajan 32 hevosta, jotta tämä saataisiin liikkeelle, laskeskelee Linna.

Viereen hän on rakentanut kivisen penkin, jolla voi levähtää kivirakennelmaa ja maisemaa katsellen.

Jotkut varmaan ajattelevat, että täällä täytyy olla joku täyshullu.

Tämä on kuitenkin vasta alkusoittoa. Linna on pystyttänyt kalliolle myös joulukuusen korkuisia kivikartioita.

– Torneja on seitsemän, kuten Jukolassa veljeksiä ja lisäksi vielä yksi venla, lataa Linna.

Ällistyttävin kivirakennus on kohta edessä. Se on kuin tekijänsä itse: linna.

Kivilaattoihin on kirjoitettu kultavärillä MMXVII, joka tarkoittaa roomalaisittain lukua 2017. Linnanherra rakensi linnansa Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi.

Koristeena on siksi myös Suomen vaakuna sekä perhosia.

– Sipoon susi kuuluu vielä siihen, suunnittelee Linna tärkeää täydennystä.

Tilataidejätin tekemiseen kului vain puoli vuotta.

– Kaikki kivet ovat tästä maan alta. Miten mä ne löysinkään, en tänä päivänäkään tajua, ihmettelee Linna.

– Jouduin kääntämään maata käsin. Minulla ei ollut edes lapiota apuvälineenä. Suurimmat kivet pyöritin, paljastaa Linna.

Särmäkiviä torneja varten Linna sai ukkosen pirstomasta kalliovanasta.

Ohikulkijat ovat ihmetelleet miksei traktorinjälkiä näy. Mutta ei metsässä näy juuri mitään jälkiä ja samalta paikalta on kaivettu käsittämätön määrä pyöreitä kiviä rakennelmaan.

– Jotkut varmaan ajattelevat, että täällä täytyy olla joku täyshullu ja siinä ne eivät paljon erehdy, leukailee Linna.

Eikö selkä ole reistaillut kiviä kanniskellessa?

– Minusta tuntuu, että se on sen takia terve, virnistää eläkeläinen.

– Kaksikymmentä vuotta olen kannellut kiviä täällä. Tämä on minun tapani lenkkeillä.

Kesällä kivityömiehellä ja linnanrakentajalla oli kaksi viikkoa kaverinaan mustarastas.

– Ajattelin liittyykö tähän joku enne. Se häipyi vasta, kun kysyin siltä.

Linna on pohtinut pitkään kukkulan kivien pyöreyttä.

– Meri on tässä varmaan lainehtinut. Jää, laineet ja hiekka ovat hioneet kiviä. Siinä on käynyt melkoinen kolina, kuvittelee Linna.

Lienee mahdollista, että kyseessä oli muinainen, maatunut rantakivikko.

– Olen lukenut jostakin Sipoon historian kirjoituksesta, että jääkauden jälkeen tässä oli meri 40 metriä nykyistä pintaa korkeammalla.

– Merenranta oli Linnanpellossa ja Paippisissa. Söderkullan mäen on täytynyt olla silloin saari, päättelee Linna.

Huligaanit eivät ole onneksi kajonneet Linnan kivitaiteeseen, mutta voisiko kunta tykätä kyttyrää luonnonmaiseman kivistämisestä?

– Olen saanut hiljaisen luvan Tom Sundbäckiltä, paljastaa Linna.

Sundbäck on itsekin hieman muokannut samaista maisemaa suunnittelemalla sinne aikoinaan erinomaisia ulkoilureittejä.