Purjehduslegenda Kenneth Thelen – "Olen 300 vuorokautta vuodessa merillä"

Etummaisena oleva Kenneth Thelen piti kokeneena purjehtijana huolta siitä, että tilanne oli kaikin tavoin hallinnassa matkan aikana.

Aki Saranen

Paljon kokenut mies tervehtii tapansa mukaisesti tuntematontakin rennon tuttavallisesti. Katse on ystävällinen ja mieli vaikuttaa rauhalliselta. Tässä seisoo maailman myrskyt tuntenut suomalainen periksiantamaton mestaripurjehtija Kenneth Thelen

Kotitalon kakkoskerroksen suurelta terassilta Katrineholmista aukeaa upea merinäköala. Muuttolinnut parveilevat ja pihanurmella vierailee kaksi haikaraa.

– Olen 300 vuorokautta vuodessa merillä, lausuu Thelen.

Laiturilta kelpaa pulahtaa ympäri vuoden meriveteen ja kalastus on Thelenille tuttua puuhaa kotivesillä.

Thelen on antanut tilansa myös työpaikkansa Burn Out Cityn käyttöön. Tämä on oiva paikka lähteä talvisille kelkkasafareille Sipoon saaristoon.

Mutta nyt aletaan puhua purjehduksesta. Suuri suomalainen purjehduslegenda vaikuttaa varsin vaatimattomalta mieheltä.

– Aloitin purjehduksen optimistijollalla kuusivuotiaana Kulosaaressa. Isä-Hermanni koitti olympialaisiin Star-luokassa, pohjustaa Thelen.

Pojan toinen vahva vaikuttaja oli Kennethin isoisä äidin puolelta, Rafael Sanchez. Espanjasta Suomeen muuttaneella Sanchezilla oli mökki Eriksnäsin ja Kalkkirannan välissä Majholmenissa.

– Rafael ampui purjehduskisan lähtölaukauksen vanhalla länkkärirevolverilla, paljastaa Kenneth.

Adrenaliini virtasi Kennethin ja hänen veljensä Henrikin odottaessa luodon luona sijainneella starttilinjalla.

Tuliko tästä nimitys Sipoon Texas?, kysyn nähtyäni seinällä siten otsikoidun merikartan.

– Vähän joo, kuittaa Thelen.

Veljekset kehittyivät hyvin. Kun 15 vuotta tuli täyteen, vaihtui optimistijolla E-jollaan. Kenneth tunsi olevansa siihen luokkaan kuitenkin liian pieni, joten hän siirtyi veljensä kanssa jo nuorena pareittain purjehdittavaan olympialuokkaan 470.

– Saimme ajokortit ja asuimme enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Valitsimme halvimmat asunnot. Ranskassa ja Espanjassa asuimme autossakin. Elimme purjehdushippielämää. Meillä oli palava into purjehdukseen, haikailee Kenneth.

Thelenit tutustuivat toiseen suomalaiseen 470-veljespariin: Peter von Koskulliin ja Johan von Koskulliin

– Heistä tuli parhaimmat ystävämme ja pahimmat vastustajamme.

– Treenasimme yhdessä, vaihdoimme veneitä ja gasteja, kehityimme nopeasti ja nousimme maailman toppiin.

Sparraaminen poiki von Koskulleille kuudennen sijan ja Theleneille varamiehistöpaikan Los Angelesin olympialaisissa vuonna 1984.

Satsaaminen Soling-olympialuokkaan oli luonnollista jatkoa uralle. Thelenit tarvitsivat veneeseen kolmanneksi pyöräksi isokokoisen ja vahvan purjehtijan. Sellainen oli Kenraalin poika Juha Valtanen

Purjehtijaliiton kriteerien mukaan venekunnan piti olla olympiakarsinnoissa kahdeksan maan joukossa.

–  Kun olimme Spa-regatassa kolmas, tuuletimme jo, että nyt päästään olympialaisiin. Vuosien varrella auton ja trailerin kanssa tuli ajettua kymmeniä tuhansia kilometrejä ja olimme kilpailleet Uudessa-Seelannissa sekä Australiassa saakka.

Sen jälkeen koko olympiapurjehdus ei enää kiinnostanut.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuten Majholmenissa.

– Meille sanottiin, että pitää hommata lisänäyttö. Olimme Kielin regatassa kuudes ja neljänneksi paras maa, mutta silti meitä ei lähetetty Souliin. Sen jälkeen koko olympiapurjehdus ei enää kiinnostanut.

– Päätimme kuitenkin lähteä vielä MM-kilpailuihin Unkarin Balatonjärvelle. Tulimme siellä toiseksi. Olympiapronssia saanut voitti ja olympiakultaa voittanut tuli kolmanneksi.

Jostain syystä Suomella oli varaa jättää rannalle purjehduksen selkeä mitalisuosikki. Tämä oli luonnollisesti katkera pala kaikkensa purjehdukseen satsanneelle Thelenille.

Asuimme nyt ensimmäistä kertaa hyvissä hotelleissa ja söimme hyvin.

MM-hopean ansiosta Thelenit pääsivät maksamaan potut pottuina. Vaikka kovin olympialiekki oli jo sammunut, päättivät he nauttia myönnetyistä apurahoista ja kulkea kohti Barcelonan olympialaisia 1992. Kolmanneksi Soling-miehistöön saatiin vuoden 1980 olympiamitalisti Georg ”Tusse” Tallberg

– Fyrkasta oli aina ennen puutetta. Asuimme nyt ensimmäistä kertaa hyvissä hotelleissa ja söimme hyvin, mutta emme halunneet enää panostaa niin paljon.

Tästä kertoi myös lupautuminen 1989-1990 mukaan maailmanympäripurjehdukseen Whitbreadiin, joka tunnetaan nykyisin Volvo Ocean Race -nimellä.

– Se on maailman kovin avomeriskaba.

Thelenille tarjottiin iso rooli Belmont Finland II -veneen 15-henkisessä miehistössä, jonka kapteenina toimi Harry ”Hjallis” Harkimo

Kyseessä oli projekti, josta ei voinut kieltäytyä. Samalla Thelenillä alkoi siirtyminen olympialuokkien ratapurjehduksesta isojen veneiden avomeripurjehdukseen. Kölivenekokemus oli olematon, mutta vastapainona yksi iso etu.

– Jolla-kevytvenetaustaiset ovat nopeimpia ajamaan myös isoa venettä, totesi Thelen.

Se on maailman kovin avomeriskaba.

Toukokuussa tuli kuitenkin täysilaidallinen purjehdusunelmalle. Thelen kaahaili moottoripyörällään nurin Itäkeskuksessa. Takana istunut tuleva vaimo, Hjalliksen sisko Maria, selvisi lähes säikähdyksellä, mutta Kennethin luut tunkeutuivat säärestä ulos.

– Tehtiin paljon leikkauksia ja olin rullatuolissa. Minulle sanottiin, että amputaatio oli aika lähellä ja toivottavasti pystyt joskus kävelemään.

Syksyllä piti aloittaa maailmanympäripurjehdus, joten tilanne oli katastrofaalinen.

– Sipoossa nykyisin asuva kirurgi Esa Partio teki onneksi niin hyvää jälkeä kuin pystyy ja sanoi, että kyllä me sut kuntoon laitetaan.

Olkapää jouduttiin myös leikkaamaan ja sen parantumisessa tuli takapakkia. Thelen oli mukana metsästysreissulla eikä malttanut olla ampumatta, kun kettu käveli suoraan kohti.

– Kaikki sata tikkiä aukesivat ja olkapään haava ommeltiin uudestaan kiinni.

Tämäkään ei Theleniä pysäyttänyt.

– Treenasin käsipainoilla kuin hullu. Olin odottanut Whitbreadia niin paljon, muistelee Thelen.

Southamptonista lähteneelle ensimmäiselle Whitbread-etapille hän ei silti kyennyt.

– Pystyin kävelemään vain viisi metriä. Ensimmäisen etapin jälkeen Hjallis ja hänen veljensä Rolle lensivät Suomeen. Minulla oli tapaaminen Hjalliksen kaverin ortopedi Jerker Sandelinin kanssa. Hän katsoi kuntoani ja pudisteli päätään.

– Hän kysyi Hjallikselta oletko todella valmis ottamaan tämän miehen mukaan armottomalle Southern Oceanille, purjehtijoiden Mount Everestille. Hjallis sanoi tähän, että minulla on oltava joku, joka pystyy ajamaan venettä vaativissa olosuhteissa. Sitten hän kysyi minulta oletko todella lähdössä tietäen riskit jalan kanssa. Jos jotakin sattuu, siellä ei ole apua saatavissa mistään. Vastasin, että totta kai olen lähdössä, kun olen niin paljon tehnyt tämän kanssa.

Rolle kuskasi sitten minut lentokentillä matkalaukkukärryssä että ehdittiin koneisiin.

Kakkosetappi Uruguayn Punta del Estestä Australian länsirannikon Fremantleen oli reitin vaarallisen.

– Mitä lähemmäksi Etelänapaa tullaan, sitä pahempi on keli: aallot kasvavat ja myrskyjä on enemmän. Toisaalta mitä lähemmäksi Etelänapaa purjehditaan, sitä lyhyempi on matka.

– Kyseessä oli viimeinen maailmanympärikisa, jossa miehet olivat miehiä eikä ollut mitään reittirajoituksia. Riskejä päätettiin ottaa. Vastaan saattoi tulla pilkkopimeässä lumivuoria, lumimyrskyjä, valaita ja vesi oli miinus kaksiasteista. Sekstantilla tsiigattiin suuntaa, gps:ää ei oltu vielä keksitty. Veneissä ei ollut mitään lämmitystä.

Luottomies otti vastaan hirmuisen haasteen.

Thelen toimi veneen vahtipäällikkönä. Kunto koheni purjehtiessa.

– Yli kuukauden kestävän etapin lopussa pystyin kävelemään raput ylös kannelle ilman apua.

Brittien veneestä putosi miehistön jäsen mereen. Hänet löydettiin puolen tunnin kuluttua, mutta meren kylmyys tappio miehen.

Espanjalaisten veneestä pudonnut selvisi ihmeen kaupalla hengissä. Käsi meni poikki ja merilinnut nokkivat pään verille.

– Se oli ainut vene, jossa oli jo silloin paikannuslaitteita.

Harkimon ja Thelenin venekunta selvisi maailmanympäripurjehduksesta ja sijoittui kilpailussa kymmenenneksi.

Kaikkiaan neljä suomalaisen kipparin venekuntaa on selviytynyt tästä koettelemuksesta vuosina 1981–1990.

Ensi vuonna tullee 30 vuotta täyteen Thelenin ensimmäisestä valtameripurjehduksesta.

Tänä vuonna saavutettu 8 mR -luokan maailmanmestaruus kertoo Kenneth Thelenin jatkavan kilpapurjehdusta niin kauan kuin mahdollista. Viime viikolla hän sai huikeaan meriittilistaansa yhden saavutuksen lisää maailman suurimmassa purjehduskilpailussa Barcolanassa, Triestenlahdella Italiassa.

– Purjeveneitä oli mukana ennätysmäiset 2 689. Tulimme toiseksi suomalais-australialaisen Ludde Ingvallin satajalkasella veneellä.

– Huikea elämys, kun kaikki veneet vielä starttaavat samaan aikaan ja katsojia monta sataa tuhatta, hehkuttaa purjehduslegenda.

Purjehduksia

10. Whitbread maailman ympäri 1989-90

Neljä kertaa Atlantin yli

- 2014 maailmanennätys Atlantin yli ARC kilpailussa reitillä Las Palmas - St Lucia Karibia: 8 päivää, 14 tuntia, 39 minuuttia.

- 2017 nopein vene RORC Transatlantic-kilpailussa Lanzarote - Grenada

MM-hopeaa Soling 1989

EM-pronssia Melges 24 1996

EM-pronssia Melges 24 1999

MM-hopeaa X41 2010

MM-kultaa 5,5 mR 2011

Voitto 5,5 mR Kultapokaali-kisassa 2011

MM-hopeaa X41 2012

MM-hopeaa X35 2015

EM-kultaa 8 mR 2016

Hopeaa Itämeren Nord Stream Racessa 2017

MM-kultaa 8 mR 2018

Hopeaa maailman suurimmassa purjehduskilpailussa Barcalonassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.