Israel ei ole yksin

Israelin kansa elää jatkuvassa uhassa ja puolustaa oikeuksiaan.

Pekka Sartola on mies, joka ei kiertele tai kaartele asioista puhuessaan. Fotor

Jouni Lampinen

Mistä Israelissa taistellaan? Minkälaisia näkökulmia on oikeudenmukaisuudesta Israelin ja palestiinalaisten välisissä kysymyksissä? Antaako media luotettavan kuvan tapahtumista?

Näihin kysymyksiin pureudutaan vahvalla asiantuntemuksella Israel polttopisteessä -seminaarissa lauantaina 13.10 kello 9-17 Seurakuntatalossa Nikkilässä.

Mukana puhumassa on muiden muassa Pekka Sartola, joka on kirjoittanut Israeliin ja Lähi-Itään liittyvistä asioista yli 20 kirjaa.

Israel ei voi käytännössä hävitä yhtään sotaa.

Pekka Sartolan kirjoissa kaiken pohjana on vankka Raamatun sanaan sitoutuminen.

Sartola tunnetaan luennoitsijana, joka puhuu mielellään ajankohtaisista aiheista. Hän seuraa jatkuvasti Lähi-Idän ja Israelin tilannetta.

– Puhun yleisöystävällisesti. Käsittelen asioita niiden oikeilla nimillä, Sartola lupaa omasta puolestaan.

Israelin asemaa ei ole välttämättä ymmärretty oikein yleisellä tasolla, Sartola epäilee.

Israel on käynyt verrattain lyhyen itsenäisyytensä aikana jatkuvaan eloonjäämistaistelua.

– Israel ei voi käytännössä hävitä yhtään sotaa. Se on luonut sitten sellaisen mielikuvan, että Israel on julma miehittäjävaltio.

– Tuntuu, että monille Israel edustaa kaikkea pahaa ja palestiinalaiset taas kaikkea hyvää.

– Tätä mielikuvaa on pidetty hyvin voimakkaasti esillä mediassa ja pidän sitä erittäin valitettavana.

Sartola huomauttaa, että medialla ei pitäisi olla ennakkoasenteita, jotka perustuvat johonkin muuhun kuin faktoihin.

Sartola huomauttaa, että uskonnolliset ulottuvuudet näkyvät ja tuntuvat vahvasti Israelin ympärillä.

– Israel on vapaa demokratia, jossa jokainen voi harjoittaa vapaasti uskontoaan.

– Luotan siihen, että Israel pärjää tulevaisuudessa. Se on sotilaallisesti ja taloudellisesti vahva.

– Israelilla on Yhdysvaltojen tuki.

Hän myös uskoo, että hengellisestä näkökulmasta Israelilla on varjelusta ja suojelusta tulevaisuudessaan.

Meillä on 1,7 miljardia muslimia.

Pekka Sartola on monessa mukana, hän tekee yhteistyötä kaikkien Israeliin vilpittömästi suhtautuvien ja Raamatun sanaan uskovien ryhmien kanssa.

– Meillä on 1,7 miljardia muslimia, joista 80 prosenttia suhtautuu täysin rauhallisesti muihin uskontoihin. Sitten on muslimeja, jotka suhtautuvat uskoonsa äärimmäisen ehdottomasti.

Sartolan lisäksi seminaarissa puhuvat myös Varpu Haavisto ja Aija Wist Haavisto on perehtynyt erityisesti uusien Israelin vastaisten liikkeiden ja järjestöjen sekä Israelia koskevan uutisoinnin taustoihin ja toimintaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sipoolainen Oliver Lindh on voittanut tänä vuonna jo neljä SM-kultaa – tuoreimmat voitot Virosta ja kotikentältä
  2. Sipoon uimavedet yhä puhtaina sinilevästä
  3. Sipoossa selvitetään kasvomaskien jakojärjestelyjä vähävaraisille
  4. Unohditko hakea koulukuljetustukea yläkoululaiselle? Ei hätää, vielä ehtii
  5. Vuosia suunnitteilla olleen Jontaksen urheilupuiston rakentaminen alkaa – ensimmäisen osan tarkoituksena valmistua 2023
  6. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen uusi päällikkö tulee Hämeestä
  7. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  8. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  9. Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi
  10. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  11. Hallintorakennuksen työmaa seisoo omistajavaihdoksesta huolimatta
  12. Nikkilän keskustaan avataan pian uusi kirpputori
  13. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  14. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  15. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.