Keskeneräinen Sipoonranta ränsistyy – katso kuvat

Rakentamiselle haetaan taas jatkoaikaa, nyt vuoteen 2028.

Hjallis Promotion Oy on sitoutunut uudistamaan Sipoonrannassa vanhat laiturit ja parantamaan sataman toimintaedellytyksiä. Riitta Ketola

Crista Lassfolk-Feodoroff

Keskeneräiseksi jäänyt Sipoonranta ei ole valmistumassa lähivuosina. Kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimon (Liike nyt) kotikulmilleen vuonna 2008 käynnistämä hanke sai aikanaan valtavan mediahuomion. Sipoon kunta tuli auliisti vastaan muiden muassa maankäyttösopimuksella.

Kunta lupasi kaavoittaa yksityisomistuksessa olleet maat ja Harkimo liikekumppaneineen rakentaa alueesta Sipoolle käyntikortin ryöstetyn Lounais-Sipoon rajalle.

Alueen rakentaminen on alusta alkaen laahannut jäljessä aikataulustaan, koska kauppa ei ole käynyt odotetulla tavalla. Ensin syyksi ilmoitettiin taantuma, nyt puheissa vilahtelee ”huono markkinatilanne”. Omistuksensa Skanskalle myynyt Harkimo istuu edelleen yhtiön hallituksen puheenjohtajana.

– En halua kommentoida mitään, koska en ole enää omistaja, Harkimo sanoo.

Sipoonrannan rakentamisen viivästelyn vuoksi alueelle muuttaneet ovat asuneet vuosikausia työmaaksi luokiteltavassa ympäristössä. Samaan aikaan Sipoon kunta on neuvotellut kulisseissa alueen tilanteesta. Viimeisin sopimusesitys on velvoittamassa Sipoonranta Oy:n maisemoimaan alueen odottamaan parempia aikoja.

– Tämä on toiseksi paras ratkaisu asukkaiden ja veneilijöiden kannalta, Sipoon kunnan vt. kehitysjohtaja Pekka Söyrilä sanoo.

– Alue on kallis rakentaa, koska se on vanhaa merenpohjaa. Vielä siellä ei ole palveluitakaan ja se vaikeuttaa asuntomarkkinointia.

Sipoon kunta ei ole ainakaan toistaiseksi käyttämässä viiden miljoonan euron sanktiomahdollisuuttaan. Sipoonranta luovutti summan kiinnityksinä vakuudeksi velvollisuuksiensa täyttämisestä.

– Neuvottelut jatkuvat ja seuraavaksi alueen jatkoa tarkastellaan vuonna 2020. Toivotaan nyt, että maisemointi vilkastuttaisi asuntokauppaa.

Sipoonranta

Sipoonranta Oy:n ja Sipoon kunnan maankäyttösopimuksen mukaan alueen piti olla valmis kokonaisuus vuonna 2016. Sopimuksen puitteissa kunta teki alueelle asemakaavan ja myönsi rakennusluvat.

Maanrakennustyöt, infrastruktuuri ja vierasvenesatama osoitettiin Sipoonranta Oy:n toteutettaviksi.

Kunta myönsi hankkeelle lisäaikaa vuoteen 2021.

Nyt Sipoonranta Oy hakee lisäaikaa toistamiseen, vuoteen 2028 saakka. Maankäyttöjaosto palautti tiistaina vt. kehitysjohtajan puoltaman hakemuksen uudelleen valmisteltavaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.