Pilvijärvi kovassa käytössä

UIMARANTA Koirille oma uimaranta järven toisessa päässä.

Pilvijärven uimaranta on ollut ahkerassa käytössä jo toukokuussa lämpimien säiden ansiosta. Riitta Ketola

Riitta Ketola

Pilvijärven uimaranta Sipoossa on ollut tänä vuonna ahkerassa käytössä jo pitkän aikaa ennen kesää – kiitos helteisten säiden.

Sipoon kunnan omistaman rannan toimintaa pyörittää edellisvuoden tapaan Sibbo-Vargarna, joka on palkannut kesäksi useita nuoria töihin.

Urheiluseura saa kaikki tuotot rannan kioskin pyörittämisestä. Sen sijaan parkkeerauksesta perittävät maksut menevät Sipoon kunnalle, joka myös määrittelee parkkimaksujen suuruuden.

Osa rahoista tilitetään Sibbo-Vargarnalle, muu osuus käytetään uimarannan ylläpitoon.

Uimarannan wc-rakennus on purettu. Uusi on tulossa tilalle vielä tämän kesän aikana, mutta liikuntapalvelupäällikkö Piritta Forsell ei osaa tarkkaan vielä sanoa tarkkaa aikaa. Siihen asti rannalla kävijöitä palvelee kaksi kompostikäymälää.

Syitä uudelle vessarakennukselle on useita.

– Vanha wc-vaunu oli tarkoitettu tilapäiseksi. Se ei ollut esteetön, eikä siellä ollut esimerkiksi vaipanvaihtomahdollisuutta vauvoille. Tästä tuli myös terveystarkastajilta maininta.

Pilvijärvellä on hieman hiekkarantaa, mutta pääosin auringonottajat ja muut rannalla loikoilevat levittävät vilttinsä ruohikolle.

Alueella on kuntoilijoita varten lentopallokenttä.

Kävijöitä varten on myös pari grilliä, joihin on myös puut tarjolla.

Sibbo-Vargarnan seurasihteeri Staffan Ahlberg muistuttaa, että omia grillejä saa käyttää vain sillä alueella, jossa ovat kiinteät grillitkin.

Uimareita palvelee myös kioski, jossa on myytävänä jäätelön ja kahvin lisäksi pientä suolaista ja makeaa.

– Kioski aukeaa 4. kesäkuuta ja on avoinna koulujen alkuun asti. Mikäli hyvät säät jatkuvat, kioskia voidaan pitää auki elokuussa vielä viikonloppuisin, kertoo Ahlberg.

Hän muistuttaa, että koiria tai muita lemmikkejä ei saa viedä uimarannalle tai grillialueelle.

– Koirille on oma uimaranta Pilvijärven eteläosassa.

Autoille on varattu pysäköintialue Möträskintien varresta.

Taasjärvellä on myös uintimahdollisuus. Rannan vieressä ei ole pysäköintialuetta. Aikaisemmin pysäköintipaikkoina toimivat läheisen Sipoonlahden koulun parkkipaikat. Nyt alueella on menossa isoja rakennustöitä, joten näitä paikkoja ei voi käyttää.

Muutamia pysäköintipaikkoja on Talvikintien päässä olevan kääntöpaikan reunassa.

Kioski ja pysäköinti

Kioski on avoinna 4.6. lähtien klo 11-18 (säävaraus). Heinäkuussa aukioloaika on klo 9-19 ja elokuussa klo 11-18 koulujen alkuun asti.

Parkkeerausmaksu on sama kuin viime vuonnakin eli viisi euroa autolta ja mopoautolta. Moottoripyörästä peritään kaksi euroa.

Mopojen ja polkupyörien parkkeeraus on ilmaista.

Yksittäisten maksujen sijaan on mahdollista ostaa kausikortti, joka maksaa 30 euroa. Ostohetkellä alle 18 vuoden ikäinen nuori saa (mopoauto-)kausikortista -50% alennuksen. Kausikortti on ajoneuvokohtainen.

Kausikortteja voi ostaa Pilvijärveltä, kirjastoista ja Kuntalasta.

Kausikortin voivat ostaa myös ulkopaikkakuntalaiset.

Uimakouluihin lapsiaan tuovilta ei peritä pysäköintimaksua.

Pysäköintimaksujen periminen on alkanut toukokuussa ja päättyy 12. elokuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Omatoimisen suunnistamisen lisäksi tarjolla on nyt ohjattua toimintaa – "Harjoitusten jälkeen rastit jätetään maastoon viikoksi"
  2. Sipoon kirjastot avaavat ovensa maanantaina – näin korona muutti käytäntöjä
  3. Nikkilän sairaalan pimeä historia kääntyi suomeksi – alkuperäisteosta myyty jo yli 100 kappaletta
  4. Bilettäjä lähetti voittoterveiset Talmaan – Suomenhevostamma oli yhtä vahva kuin ennenkin paluukisassaan
  5. Itä-Uudellamaalla oli yli 100 kertaa asiaa sosiaaliasiamiehelle – nämä asiat herättivät kyselyitä
  6. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  7. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  8. Uimakausi alkoi jo Pilvijärvellä
  9. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  10. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  11. Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta"
  12. Maiju on yksi Sipoon koronakevään uusista ylioppilaista – "Onhan se tuntunut epäreilulta, että juhlia joutuu siirtämään"
  13. Sipoo avasi pesupaikat – mattopyykille pääsee taas
  14. Parhaita ehdotuksia valitessaan sipoolaisäänestäjät kannattivat perinteistä keskuspuistoa – "Neljän kärki on erittäin tasainen"
  15. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.