Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Halusitko Kelaan töihin? Niin halusi 4 000 muutakin ja hakemuksia tulee edelleen päivittäin

Kelan juuri avoinna olleet työpaikat vetivät väkeä häkellyttävän paljon.

Asiakaspalvelun ja etuuskäsittelyn tehtäviin tuli yhteensä noin 4 000 hakemusta. Se on noin kolme kertaa enemmän kuin tavallisesti.

Työpaikat olivat Kelassa avoinna maalis-huhtikuussa. Kela ilmoitti aiemmin rekrytoivansa tuhat henkilöä auttamaan poikkeustilanteen aiheuttamassa hakemustulvassa. Määrään sisältyvät Kelan sisäiset siirrot ja esimerkiksi ulkoministeriöstä Kelaan työkiertoon tulleet virkailijat.

– Olemme Kelassa todella ilahtuneita suuresta hakijamäärästä ja haluamme kiittää kaikkia hakijoita, henkilöstöjohtaja Pasi Lankinen sanoo Kelan tiedotteessa.

Avoimia hakemuksia tulee Kelaan yhä päivittäin.

– Työntekijät uusiin tehtäviin on tällä erää valittu. Heistä suurin osa aloittaa työnsä toukokuun alussa, rekrytoinnin asiantuntija Päivi Bruce kertoo.