Miehet ohoi! – Eini on risteilyn yleisömagneetti, mutta tanssivista miehistä on pulaa

”Ooyes sir,

alkaa polttaa,

lähemmäksi hiivi vaan”

..ja silloin repeää! Silja Europan Ocean Clubin tanssilattia täyttyy ojennetuista käsistä, tarkkaa rytmiä toistavista tanssikengistä, hymyilevistä ihmisistä. Lavalla on kaikkien tuntema Eini, yleisömagneetti ja ikoni vuosikymmenien ajalta.

– Eini on kyllä hyvä tyttö, huokaa Jukka-Pekka Tanskanen, 60.

Sinkuksi esittäytyvä seitsemän lapsen isä on valinnut hyvän ringside-paikan reunapöydästä. Kyllä tanssituttaakin!

Parkettien partaveitsiä soisi olevan enemmän, sillä miehistä on näillä alkuviikon risteilyillä pulaa. Sunnuntaista keskiviikkoon viihde laivoilla painottuu vanhempiin, loppuviikolla bilettävät nuoret.

– Tanssitaitoisia miehiä tarvitaan. Nytkin asiakaskunta on naispainotteinen 65–35, risteilypäällikkö Timo Nieminen laskee.

Länsisuomalainen naisporukka on lähtenyt reissuun eurajokelaisen Tellen tasavuosia juhlimaan. Kaksi yötä ollaan hotellissa Tallinnassa iloisella ja tyylikkäällä jengillä, johon kuuluu samaa sukua, kälyjä ja ystäviä.

– Kyllä flaksi kävi, mutta se loppui nyt, Telle sanoo ja osoittaa lavalla hehkuvaa Einiä.

– Toisaalta, on tuokin elämää. Töissä yömyöhällä, naiset päivittelevät.

Itse asiassa laiva on artistille erinomainen työpaikka.

– Voi olla töissä arkipäivinä, mukavissa oloissa, iloisten ihmisten seurassa ja joskus monta yötä samassa hytissä, Eini kertoo seuraavan päivän artistitapaamisessa, jossa risteilyväki saa esittää kysymyksiä maan ja taivaan väliltä.

Iskelmäristeilyn toinen tähti on Markku Aro, alan kuumia nimiä hänkin.

– Eikä tarvitse ajaa, Markku komppaa Einiä.

Matkustajat ovat kuka huvittelemassa muuten vain, kuka työmatkalla, kampaajareissulla, jotkut terapiamatkalla.

– Olemme täällä porukalla miettimässä asioita. Olemme tunteneet viisikymmentä vuotta ja voimme puhua kipeistäkin tunteista. Minulta kuoli hiljakkoin mies ja äiti, rouva Uudeltamaalta kertoo.

Surut jutellaan kun on sen aika, nyt tanssitaan!

– Ei meitä kukaan hae... tai jos hakija on fiksu, niin mikä ettei.

Totta kai hakee. Tällä risteilyllä näyttää olevan tavanomaista enemmän tanssitaitoisia miehiä, ja kyllähän Einin Yes sir ja Markku Aron Hyvännäköinen saavat kenen tahansa jalan vipattamaan.

Vaasalaiset Matti ja Margareta Selin tosin ovat enemmän jazzdiggareita. Jukka-Pekka Tanskanen esittelee sattumoisin samassa pöydässä istuvan pariskunnan:

– Voitteko kuvitella, Matti on 77-vuotias, minua 17 vuotta vanhempi!

Sitä on mahdoton uskoa, kunnes mies näyttää ajokorttinsa. Totta se on. Ja erittäin nuorekas vaimokin on täyttänyt seitsemätkympit.

– Länsirannikolla asuu Suomen tervein kansa. Ei liikaa tätä, Matti Selin nostaa skumppalasiaan, josta hän on vain siemaissut.

– Minulla on hyvät geenit. Äiti eli hyvin vanhaksi, isä kyllä kuoli jo vuonna 1945. Olen kymmenestä lapsesta nuorin.

Selinit nauttivat elämästä ja toisistaan. Greta-vaimo on menossa Tallinnaan samalle kampaajalle, jolla hän on käynyt vuosia.

– Elämme ihanaa elämää nyt eläkkeellä. Todella parasta aikaa. Matkustelemme, harrastamme liikuntaa, luuhataan kylpylöissä, Saarenmaat, Pärnut, Rakveret on käyty läpi. Olemme olleet Estonia-teatterin uudenvuodenjuhlissa ja Chicago-jazzklubilla, Matti kertoo.

Aamulla laivalta löytyy vanha tuttu Jukka-Pekka Tanskanen. Puhelias mies on löytänyt seuraa lappeenrantalaisesta Veli-Matti Laurilasta, jonka töihin tuli pakkotauko:

– Sorvi särkyi, lähdin reissuun.

Tanssikansa tenttaa Einiä ja Markku Aroa. Käy ilmi, että Markku on harrastanut nuorena painonnostoa, hiihtoa ja jääkiekkoa, ”juppiharrastus” golf tuli kuvioihin myöhemmin.

– Muistatko, Eini, kun veljesi Rami täytti 35 ja tanssittiin humppaa. Heitin kengät pois ja tuli tikkuja jalkapohjiin, Tanskanen paljastaa.

– Jos sulla meni jalkapohjat, mulla meni muisti, Eini kuittaa ja yleisöä naurattaa.

Lavan takaa kuuluu väräjävä valssi. Karaoke!

– Karaoke on hirveän tärkeä. Auta armias, jos kone menee rikki. Melkein yhtä paha on jos viina loppuisi, risteilypäällikkö Nieminen vertaa.

Espoolainen Sari Mikkola liitelee upeassa pönkkähameessaan miehensä Jari Ilomäen käsivarsilla, vaikka karakokekuningas on vähän alavireinen.

– Ihan vaan harrastajia ollaan. Laivalla on kiva käydä, kun tanssiravintoloita ei kotinurkilla juuri ole. Kuljemme kauempanakin, esimerkiksi Pieksämäellä.

Europa saapuu iltapäivällä satamaan. Muutama harva kaljakärry näkyy.

Lähtöruuhkassa jonottaa kiltisti tuttu hahmo. Eini.

Kynä suhisee ja jälleen yksi onnellinen ihailija on saanut nimikirjoituksen käsivarteensa.

Teksti: Tiina Vahtera

Kuvat: Rosemarie Särkkä