Suurin työttömyyskassa ennustaa kirpeitä lukuja koronakeväälle – hakemustenkin käsittelyt venyvät yliajalle

Kuvituskuva. Silvia Crisman
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Työttömyys nousee koronakeväänä historiallisiin lukemiin, ennustaa Yleinen työttömyyskassa (YTK) tilastojensa perusteella.

YTK tiedottaa, että se on maksanut työttömyysetuuksia jo nyt huhtikuun osalta noin 12 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, vaikka osa huhtikuun hakemuksista on vielä käsittelemättä.

Etuuksia on maksettu huhtikuussa yli 56 miljoonaa euroa.

Hakemusten määrästä YTK arvioi, että jäsenistön työttömyysaste voi nousta ennätyksellisesti yli 15 prosenttiin. Vielä maaliskuussa jäseniä oli työttömänä 7,3 prosenttia ja vuotta aiemmin 7 prosenttia.

Eniten työtä vaativia, niin sanottuja ensimmäisiä hakemuksia tuli tammi-huhtikuussa noin kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan eli lähes 45 000 kappaletta. Ensimmäiset hakemukset vaativat runsaasti käsityötä, selvityksiä ja neuvontaa.

Suurin osa ensimmäisistä hakemuksista tuli huhtikuussa. Toukokuussa uudet hakemukset ovat jäämässä alle huhtikuun lukujen, mutta kokonaismäärä jatkaa silti nousuaan.

– Olemme nyt ylittäneet 30 päivän käsittelyajat ensihakemusten osalta. Arvion mukaan käsittelyaika osassa ensimmäisiä hakemuksia venyy 45–50 päivään. Jatkohakemukset ilman muutoksia käsitellään edelleen automaattisesti saapumispäivänä, kertoo YTK:n asiakkuus- ja viestintäjohtaja  Ilona Kangas tiedotteessa.

YTK on Suomen suurin työttömyyskassa yli 475 000 jäsenellään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nyt Joensuun Tilan uimarannalla suositellaan välttämään uimista - vedestä löytyi runsaasti ulosteperäisiä bakteereja
  2. Sipoontien risteyssilta meni remonttiin – luvassa muutoksia liikennejärjestelyihin
  3. Sipoossa varmistettiin kesäkuussa vain muutama koronavirustartunta – ilmaantuvuus noussut Uudellamaalla
  4. Kunta ei ole vielä tänä kesänä turvautunut kiisteltyyn torjunta-aineeseen – Sipoossa rikkakasveja kitketään nyt pääosin käsityönä
  5. Poikkeukselliselle Juhannushölkälle osallistui yli sata osanottajaa – aktiivisimmalle kertyi kymmenen starttia
  6. Lukemisharrastus: Annemari Heinonen on lukenut pian tuhat kirjaa – hän tietää jo, mikä teos päättää tuhannen kirjan listauksen
  7. Ruoka: Strömsöstä tuttu mestarikokki Michael Björklund kehottaa olemaan ylpeä Suomen nuoresta ruokakulttuurista – Hän toivoo, etteivät ketjuruokalat jyrää pikkuravintoloita alleen: "Helmet alkavat olla harvassa"
  8. Tiede: Miksi ihminen juo, vaikka se on haitaksi? Hyödyt saa heti ja riskit joskus myöhemmin, sanoo tutkijaprofessori Pia Mäkelä
  9. Tiede: Aamuryypyn voimin kirkkoon, ristiäisissä olutta, paloviina vei oikeuteen – Tällaista oli arki alkoholin kanssa 1600-luvulla
  10. Linnanmäki nostaa päivittäisten kävijöiden kiintiötä – "Opettelimme uusia toimintamalleja pienemmillä asiakasmäärillä"
  11. Vastuullisuus noussut tärkeäksi perusteeksi verkkokaupassa – tuotteen ympäristömerkki nähdään tärkeänä
  12. Epäiletkö uniapneaa? Aalto-yliopistossa kehitetty uusi älypuhelinsovellus kertoo, kärsitkö hengityskatkoksista
  13. Omistajailmoitus jäi lainvastaisesti tekemättä yli puolella yrityksistä – PRH: voi vaikeuttaa yritysten toimintaa
  14. Maksuhäiriöistä merkintä jo lähes 400 000:lla – vuodessa tuli tuhansia lisää ja koronan odotetaan vielä kasvattavan määrää
  15. HSL lisää viikonloppuun yli 3 000 bussivuoroa – Matkustajamäärissä iso loikkaus, kun ravintoloiden aukiolot vapautuivat

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.