Ulkoilijoiden suosiman Seurasaaren ulkomuseo avautuu ensi maanantaina eli 15. kesäkuuta.
Ulkomuseo kattaa kolmanneksen Seurasaaren pinta-alasta. Rakennuksia on 88 ja ne on tuotu Helsinkiin eri puolilta Suomea esittelemään rakennus- ja asumiskulttuuria 1600-luvulta 1900-luvulle.
Museossa pidetään opastuksia tavalliseen tapaan päivittäin, mutta ryhmäkokoa on pienennetty 30:sta 15 henkeen.
Opastukset tapahtuvat pääosin ulkotiloissa. Sisällä rakennuksissa sisäänpääsyä rajoitetaan tarvittaessa. Opastuksia järjestetään myös tilauksesta.
Museon kahvila Antin Kaffeliiteri on avoinna museon aukioloaikoina.
Museovirasto on tehnyt talven aikana ulkomuseon eri kohteissa saavutettavuutta parantavia korjauksia.
Antin talon ja sen pihapiirin konservointi- ja restaurointityö jatkuu vuoteen 2022–23. Ruoveden kirkkovenetalas korjataan tänä kesänä.
Ulkomuseon tunnetuimpiin kuuluvassa rakennuksessa, Karunan kirkossa, järjestetään kesäillan konsertteja keskiviikkoisin 8.7.–5.8. Ohjelmasta vastaa Helsingin seurakuntayhtymä.
Seurasaaren ulkomuseon sivuille pääsee tästä.