Suomalaiset yritykset voisivat tienata Amazonissa jopa miljoonien lisätulot, jos oppisivat "hakkeroimaan" verkkokauppapaikan algoritmeja. Samalla koronapandemian kurittama Suomi saisi merkittävästi lisää verotuloja. Näin väittää uusi Amazoniin erikoistunut konsulttikeskittymä Your Amazon Partners.
"Joka alan kaupan" tulosta Pohjoismaihin on huhuttu jo vuosia. Nyt huhut ovat kuitenkin kiihtyneet, sillä Amazon on useiden medioiden mukaan alkanut rekrytoida väkeä Ruotsissa (esim. Kauppalehti, Tivi). Suomalaisyritykset voisivat kuitenkin tehdä kauppaa Amazonissa jo nyt.
– Amazonin tulo Suomeen tuo valtavasti mahdollisuuksia, mutta samaan aikaan myös uhkia. Kaikki riippuu siitä, onko uusi jättiläinen jo tuttu ja osataanko sitä käsitellä omaa liiketoimintaa tukevasti vai ei. Ne yritykset, jotka ovat jo Amazonin alustalla myymässä ennen Amazonin tuloa Suomeen, lähtevät tukevalta etumatkalta, sanoo tiedotteessa Norest.co:n toimitusjohtaja Tommi Harju.
Amazoniin erikoistuneita konsultteja on Suomessa jo lukuisia.
Tänä keväänä syntynyt Your Amazon Partners on usean asiantuntijayrityksen yhteinen hanke. Mukana ovat Amazon-konsultoinnin asiantuntijat Amazoniin.fi ja Norest.co sekä digitaalisen markkinoinnin ja verkkokaupan yritys Redland. Hankkeessa työskentelee peräti 67 asiantuntijaa ja se myös myy itse tuotteita Amazonissa.
Lue lisää: Alko, Wish, Varusteleka vai Verkkokauppa.com? – Näistä nettikaupoista suomalaiset pitävät eniten
Suomalaiset yritykset eivät voi laittaa päätä pensaaseen.
Simo Vunneli, Redland
Amazonin voimasta tiedotteessa antaa esimerkin Jonne Välilä, joka on Amazoniin.fi-sivuston vetäjä ja Suomen Nettikauppa SNK Oy:n toimitusjohtaja.
– Meillä oli Amazonin US markkinapaikalla toimistovälineiden tuotekategoriassa testimyynnissä kynäsetti, jota myytiin siellä noin 10 kappaletta per päivä. Viime vuonna juuri ennen Amazonin Prime-dayta, joka on vähän kuin heidän oma black fridaynsa, Amazoniin tuli uusi mainostukseen liittyvä ominaisuus. Ajattelin, että kauhean moni ei tähän ehdi perehtyä, joten se voisi tuoda etulyöntiasemaa. Teimme uudet kampanjat Amazonin uutta ominaisuutta hyödyntäen ja sinä päivänä kynäsettiä myytiin noin 400 kappaletta.
– Merkittävää oli kuitenkin se, että siitä eteenpäin myynti jatkui 50 kappaleen myyntinä per päivä. Samoilla tiedoilla, hinnalla ja arvostelujen määrällä. Algoritmille oli kuitenkin annettu signaali, että tämä tuote on kiinnostava, joka nosti sen näkyvyyttä listoilla, Välilä havainnollistaa tiedotteessa.
Hänen mukaansa esimerkiksi suomalaisille tärkeässä ulkomarkkinassa Saksassa tehdään jo yli puolet kaikesta verkkokaupasta Amazonin kautta.
Redlandin Simo Vunneli huomauttaa tiedotteessa, että suomalaiset ovat oppineet koronaepidemian aikana tekemään entistä enemmän ostoksia verkossa ja Amazonkin on kasvanut.
– Amazon tulee ainoastaan kasvamaan ja suomalaiset yritykset eivät voi laittaa päätä pensaaseen. Heidän täytyy rohkeasti valjastaa tämä valtava mahdollisuus omaa menestyspolkuaan tukevaksi.