Korona ei pelota – Yli puolet suomalaisista aikoo shoppailla kauppakeskuksissa vähintään entiseen malliin

Kauppakeskusten kyselyn mukaan suomalaiset ovat palaamassa shoppailun pariin. Kuva kauppakeskus Skanssista. Arkisto

Minna Harmaala

Poikkeustilan hellittäessä yli puolet suomalaisista aikoo suunnata kauppakeskuksiin, selviää kolmen Turun alueen kauppakeskuksen teettämästä kyselystä. 55 prosenttia vastaajista kertoi aikovansa käydä ostoksilla kauppakeskuksissa syksyn aikana joko aiempaa useammin tai entiseen tapaan.

Lähes kolme viidestä (59 prosenttia) aikoo lisäksi suunnata kauppakeskusten kahviloihin tai ravintoloihin useammin kuin ennen tai kuten aiemminkin.

Innokkaimmin kauppakeskuksiin ovat kyselyn mukaan suuntaamassa pääkaupunkiseutulaiset ja itäsuomalaiset. Varovaisimmat vastaajat löytyivät Etelä- ja Pohjois-Suomesta.

Lähes kolme viidestä (57 prosenttia) oli asioinut kauppakeskuksessa jo kahden viime viikon aikana.

Kyselyn teettäjien kauppakeskusten Myllyn, Hansakorttelin ja Skanssin, mukaan tulos tarkoittaa, että suomalaiset pitävät kauppakeskuksia turvallisina asiointipaikkoina.

Kysely

Edustava otos

Turun alueella toimivat kauppakeskukset Mylly, Hansakortteli ja Skanssi selvittivät kuluttajakyselyllä, miten poikkeusolojen päättyminen vaikuttaa kuluttajien suunnitelmiin asioida kauppakeskuksissa.

Kyselyn toteutti Syno Int 12. – 14.6.

Verkkokyselyyn vastasi 1 007 vastaajaa. Otos oli väestöä demografisesti edustava ja vastaajat iältään 18–80 vuotta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Erityisesti ikäihmisiltä on huijattu rahaa – "Läheisten rooli on nyt tärkeässä osassa"
  2. Siirtyminen kunnan vanhalta Varikolta uuteen on kestänyt ennakoitua kauemmin – Muutto Susikujalle toteutuu kokonaisuudessaan vasta vuoden lopulla
  3. Konst & Formin kesäsuosio yllätti – Gumbostrandissa pääsee hypistelemään teräksisiä pöllöjä sekä ihailemaan lasipupuja
  4. Ehkäisyneuvonnalle on suuri kysyntä – asiakasmäärät huimassa kasvussa
  5. Vaarallisten sote-jätteiden kuljetuksista syntyi sopimus
  6. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset moninkertaistuneen Hus-alueella – ole tarkkana näillä alueilla
  7. Liikenteessä: Moni hevosenkuljetuskärry hylättiin katsastuksessa viime vuonna – Mattilan Touho ei stressaa kuljetusta
  8. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  9. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  10. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  11. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  12. Taustat: Näin jengipomo aloitti yhteistyön poliisin kanssa – tietolähdesuhde poikkeuksellisesti julki
  13. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  14. Pääkirjoitus: Pyllyjen pesu ei kuulu uimaveteen
  15. Kirjat: Linda Huhtinen keräsi ihmisten muistoja Juicesta sitaattikokoelmaan – "Juicekaan ollut vain nokkela ja hauska"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.