Espan lava aukeaa – kausi jatkuu poikkeuksellisesti syyskuun loppuun saakka

Espan lavalla ovat aiemmin esiintyneet muun muassa Seminaarimäen mieslaulajat. Jussi Vehkasalo/Arkisto

Minna Harmaala

Moni helsinkiläinen ja kotimaanmatkailija pääsee lomallaan sittenkin kuulemaan livemusiikkia Espan lavalla, sillä Savoy-teatterin ylläpitämä lavaohjelma alkaa taas keskiviikkona 1. heinäkuuta.

Esplanadin puistossa sijaitseva Espan lava on ollut alkukesän kiinni koronarajoitusten vuoksi, mutta nyt rajoitusten höllentyminen mahdollistaa loppukesän riennot. Kautta jatketaan toisesta päästä ja lava on avoinna syyskuun loppuun saakka.

Espan lavalla kuullaan konsertteja kahden konsertin päivävauhdilla keskiviikosta lauantaihin. Konsertit ovat kello 14 ja 17.

Elokuun lopussa järjestetään lisäksi uudenlainen keskustelutapahtuma Helsinki puhuu 25.–27. elokuuta.

Konserttien yleisömäärät ovat tänä kesänä rajatut. Turvavälejä on noudatettava ja tarjolla on hygieniaohjeistusta.

Heinäkuun Open Stage -konserttisarjassa kuullaan tunnelmia bluesista, indierockista, eri vuosikymmeniltä vaikutteita hakevasta rock-, pop-, ja soulmusiikista aina slaavilaisin, eteläamerikkalaisin tai irlantilaisin vivahtein soitettuun folkiin. Suomirockiakaan ei ole unohdettu. Open Stage -konsertit jatkuvat tänä kesänä syyskuun loppuun saakka.

Suomen Jazzliiton ja Savoy-teatterin yhteisponnistus Jazz-Espa-konserttisarja kuullaan 27. heinäkuuta ja 1. elokuuta välisenä aikana. Suomalaiseen jazziin keskittyvät konsertit järjestetään joka arkipäivä klo 13, 15 ja 17.30. Lauantaina konsertit alkavat klo 12 ja 14.

Etno-Espa on tänä vuonna viikon mittainen konserttisarja 3.–9. elokuuta. Kaikkiaan kolmetoista konserttia sisältävä ohjelma julkistetaan kokonaisuudessaan heinäkuun toisella viikolla.

Uusi Helsinki puhuu -keskustelutapahtuma järjestetään Espan lavalla ensimmäistä kertaa 25.–27. elokuuta. Teemana on Itämeri. Keskustelut myös striimataan suorina Helsingin Sanomien verkkosivuilla sekä Helsinki-kanavalla.

Helsinki puhuu -tapahtuman koko ohjelmakartta, keskusteluotsikot ja puhujat julkistetaan elokuun alussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Joensuun Tilalla voi taas uida – uusintanäytteen bakteerit sallituissa rajoissa
  2. Paippislainen Karl-Gunnar toivoo jättimännystään turistinähtävyyttä:"Tervetuloa katsomaan!"
  3. Suunnista yritysrasteilla Sipoon yritykset tutuiksi – Mentalisti Noora Karman talent-koulu liittyi jo joukkoon, nyt mukaan haetaan lisää yrityksiä
  4. Minä ja Suomenlahti -kuvakisan ensimmäinen voittaja on valittu – Voittokuvassa komeilee huikea merimaisema
  5. Osa oppilaista ja koulun henkilökunnasta kärsi Juhlatalon sisäilmasta – Tarvittavat korjaukset tehdään kesän aikana
  6. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  7. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  8. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  9. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen
  10. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  11. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  12. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  13. USU-gallup:Lähes puolet suomalaisista verottaisi auton ostoa vähemmän kuin sen käyttöä
  14. Koronakevät: Nallehaaste innosti aikuisetkin leikkimään – "Suoran toiminnan kollektiivinen kannanotto"
  15. Ihmissuhteet: Näillä vinkeillä parisuhde kestää poikkeusajat – "Olisi tärkeää, että puolisoiden toiveet ja odotukset kohtaisivat"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Autoilija törmäsi betoniporsaaseen Porvoon moottoritiellä - kaksi sairaalaan
  2. Suunnista yritysrasteilla Sipoon yritykset tutuiksi – Mentalisti Noora Karman talent-koulu liittyi jo joukkoon, nyt mukaan haetaan lisää yrityksiä
  3. Israel ei ole yksin
  4. Joensuun Tilalla voi taas uida – uusintanäytteen bakteerit sallituissa rajoissa
  5. Minä ja Suomenlahti -kuvakisan ensimmäinen voittaja on valittu – Voittokuvassa komeilee huikea merimaisema
  6. Koronan lomauttamat nostivat Sipoon työttömyysluvut pilviin – nousua vuodessa 140 prosenttia
  7. ”Tänne ei moni löydä ilman opastustani” – retkiopas näyttää parhaat mustikkapaikat
  8. Koululaisten HSL-matkakortin latauskäytäntö muuttui – Kunta suosittelee: vältä ruuhkat ja tee lataus jo heinäkuussa
  9. Osa oppilaista ja koulun henkilökunnasta kärsi Juhlatalon sisäilmasta – Tarvittavat korjaukset tehdään kesän aikana
  10. Lättähattu puksuttaa kiskoilla taas heinäkuussa – museojunan kyytiin pääsee Nikkilästä kesällä viidesti
  11. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  12. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  13. Avoimet puutarhat -tapahtuma avaa portit neljään sipoolaispuutarhaan
  14. Viljami-kissa joutui kyyn puremaksi – nämä vaaranpaikat on hyvä muistaa lemmikkien kanssa kesällä
  15. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.