Sarjahuijari iski taas netin kauppapaikoilla – Nuori mies esiintyi 40 eri nimellä ja huijasi 55 uhrilta rahaa olemattomilla tuotteilla

Kuvituskuva. Mika Strandén

Minna Harmaala

Noin 20-vuotias nettihuijari mies huijasi kymmeniltä ihmisiltä rahaa nettipetoksilla netin kauppasivustoilla myymällä olemattomia tuotteita. Ennen kiinni jäämistään hän ehti tienata 15 500 euroa.

Länsi-Uudenmaan poliisin Espoon operatiivinen tutkinta tiedottaa, että se on saanut valmiiksi rikossarjan esitutkinnan.

Yhteensä 55 ihmistä maksoi miehelle muun muassa olemattomista pelikonsoleista, keräilyrahoista sekä konsertti- ja urheilukisalipuista. Mies sai yhdestä huijauksesta 27–1 550 euroa.

Mies esiintyi netissä jopa 40:llä eri nimellä. Hän käytti useita eri sähköpostiosoitteita ja yhteistietoja peittääkseen todellisen henkilöllisyytensä.

Hän pyrki monin tavoin antamaan itsestään luotettavan kuvan ostajille. Mies muun muassa kertoi välttävänsä henkilökohtaisia tapaamisia koronatilanteen vuoksi ja oli jopa keskustellut ostajien kanssa netissä tapahtuvista huijauksista.

Lue lisää: Yhä useampi joutuu huijatuksi verkko-ostoksia tehdessään – Poliisit vinkkaavat: Näin nettishoppailija voi välttyä vedätyksiltä

Lidlin nimissä jälleen huijaus – "Yksi vuosi ilmaisia päivittäistavaroita"

Miestä voinee kutsua ammattihuijariksi, sillä hänet on jo aiemmin tuomittu tuomioistuimessa 28 petoksen sarjasta ja 83 petoksen sarjasta.

Nyt esitutkinnassa olleen petossarjan ensimmäisen petoksen hän teki kuusi päivää edellisen tuomionsa jälkeen.

Tuorein rikossarja on siirretty syyttäjälle syyteharkintaan.

Poliisin vinkit

Käy läpi tämä tarkistuslista

Netin kautta tuotteita ostaessa kannattaa käydä läpi seuraava tarkistuslista ennen ostopäätöstä:

Onko tuotteen hinta epäilyttävän alhainen?

Onko myyjän profiili nettisivustolla luotettavan oloinen?

Vältteleekö myyjä tapaamista erikoisilla syillä?

Asuuko myyjä siellä missä sanoo asuvansa?

Käytä postiennakkoa tuntemattomien kesken – maksat vasta noutaessasi paketin

Pyri sopimaan tapaaminen myyjän kanssa ja maksa tuote tapaamisen yhteydessä.

Lähde: Poliisin tiedote

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Joensuun Tilalla voi taas uida – uusintanäytteen bakteerit sallituissa rajoissa
  2. Paippislainen Karl-Gunnar toivoo jättimännystään turistinähtävyyttä:"Tervetuloa katsomaan!"
  3. Suunnista yritysrasteilla Sipoon yritykset tutuiksi – Mentalisti Noora Karman talent-koulu liittyi jo joukkoon, nyt mukaan haetaan lisää yrityksiä
  4. Minä ja Suomenlahti -kuvakisan ensimmäinen voittaja on valittu – Voittokuvassa komeilee huikea merimaisema
  5. Osa oppilaista ja koulun henkilökunnasta kärsi Juhlatalon sisäilmasta – Tarvittavat korjaukset tehdään kesän aikana
  6. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  7. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  8. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  9. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen
  10. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  11. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  12. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  13. USU-gallup:Lähes puolet suomalaisista verottaisi auton ostoa vähemmän kuin sen käyttöä
  14. Koronakevät: Nallehaaste innosti aikuisetkin leikkimään – "Suoran toiminnan kollektiivinen kannanotto"
  15. Ihmissuhteet: Näillä vinkeillä parisuhde kestää poikkeusajat – "Olisi tärkeää, että puolisoiden toiveet ja odotukset kohtaisivat"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Autoilija törmäsi betoniporsaaseen Porvoon moottoritiellä - kaksi sairaalaan
  2. Suunnista yritysrasteilla Sipoon yritykset tutuiksi – Mentalisti Noora Karman talent-koulu liittyi jo joukkoon, nyt mukaan haetaan lisää yrityksiä
  3. Israel ei ole yksin
  4. Joensuun Tilalla voi taas uida – uusintanäytteen bakteerit sallituissa rajoissa
  5. Koronan lomauttamat nostivat Sipoon työttömyysluvut pilviin – nousua vuodessa 140 prosenttia
  6. Minä ja Suomenlahti -kuvakisan ensimmäinen voittaja on valittu – Voittokuvassa komeilee huikea merimaisema
  7. Osa oppilaista ja koulun henkilökunnasta kärsi Juhlatalon sisäilmasta – Tarvittavat korjaukset tehdään kesän aikana
  8. ”Tänne ei moni löydä ilman opastustani” – retkiopas näyttää parhaat mustikkapaikat
  9. Koululaisten HSL-matkakortin latauskäytäntö muuttui – Kunta suosittelee: vältä ruuhkat ja tee lataus jo heinäkuussa
  10. Lättähattu puksuttaa kiskoilla taas heinäkuussa – museojunan kyytiin pääsee Nikkilästä kesällä viidesti
  11. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  12. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  13. Avoimet puutarhat -tapahtuma avaa portit neljään sipoolaispuutarhaan
  14. Viljami-kissa joutui kyyn puremaksi – nämä vaaranpaikat on hyvä muistaa lemmikkien kanssa kesällä
  15. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.