Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päiväkoti joutui ilkivallan kohteeksi Nikkilässä –  Pikkusydämen ikkuna rikottiin

Itä-Uudenmaan poliisilaitos tutkii päiväkoti Pikkusydämeen kohdistunutta ilkivaltaa, joka on tehty sunnuntain ja maanantain välisenä aikana (28.–29.6.) Nikkilässä.

Päiväkodin ikkuna rikottiin.

– Päiväkotiin ei päästy sisälle, vaan ikkunaan oli tullut pieni reikä ja halkeamia, rikoskomisario Leif Malmberg kertoo.

Tutkinta on vielä kesken ja se jatkuu muiden muassa valvontatallenteita tutkimalla.

Päiväkoti Pikkusydän sijaitsee Pohjois-Sipoossa Nikkilän sivistys- ja kulttuurikeskuksen alueella, osoitteessa Eteläinen koulutie 3.

Päiväkoti Pikkusydän on uusi kahdeksanryhmäinen päiväkoti, joka valmistui syksyllä 2019. Päiväkodissa toimii sekä suomen- että ruotsinkielisiä ryhmiä sekä kaksikielinen avoimen varhaiskasvatuksen toiminta.

Poliisi jatkaa tutkintaa myös Hansaksenkaaressa Söderkullassa tapahtuneen matkailuautoon murtautumisen johdosta. Matkailuautosta oli anastettu vähäinen määrä irtainta omaisuutta, muiden muassa sikariaski.

Matkailuautoon murtauduttiin ja sen sisätiloja pengottiin 19.–23.6. välisenä aikana.