Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään

Kaupunkipyörän käyttömaksua ei verottajan tulkinnan mukaan voi maksaa liikuntasetelillä, kertoo Yle. Arkisto/Sirpa Repo

Verottajan tulkinnan mukaan kaupunkipyörän vuokraamiseen ei voi käyttää liikuntaseteliä. Verottajan keväisestä linjauksesta kertoo Yle.

Yle uutisoi maanantaina, että verottajan tulkinnan mukaan kaupunkipyörän käyttömaksua ei voi maksaa liikuntasetelillä, koska "varsinainen liikunta eli pyöräileminen on ilmaista".

Kyse on siitä, mikä tulkitaan välinevuokraksi ja mikä palveluksi.

– Tässä on nyt se linja vedetty, että kyse on kaupunkipyörällä vuokrasta, ei liikuntasuorituksesta, ylitarkastaja Mariia Suominen verohallinnosta sanoo Ylelle.

Ihmetystä on kuitenkin Ylen mukaan herättänyt se, että samaan aikaan esimerkiksi sup-laudan tai suksien vuokran on voinut maksaa liikuntasetelillä. Nämä verottaja on tulkinnut palveluiksi välinevuokran sijaan.

Espoon ja Helsingin kaupunkipyöräkausi käynnistyi 23. maaliskuuta ja jatkuu lokakuun loppuun saakka. Vantaalla on oma kaupunkipyöräjärjestelmänsä. Myös Vantaalla kaupunkipyöräkausi kestää lokakuun loppuun.

Käyttäjäkyselyiden perusteella Helsingissä noin 30 prosenttia, Espoossa noin 40 prosenttia ja Vantaalla lähes 50 prosenttia kertoi korvanneensa kaupunkipyörillä myös automatkoja.

Helsingissä ja Espoossa kaupunkipyörämatkoja tehdään sen verran paljon, että sillä on jo vaikutusta pyöräliikenteen kasvuun. Vantaalla kaupunkipyöräpalvelun käyttö on ollut toistaiseksi vähäisempää.

Liikuntaseteli

Liikuntaseteli on lounas- ja kulttuurisetelin kaltainen työnantajan työntekijälle tarjoama henkilöstöetu, joka on kohdennettu liikuntaan.

Liikuntasetelillä voi ostaa liikuntapalveluita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sipoolainen Oliver Lindh on voittanut tänä vuonna jo neljä SM-kultaa – tuoreimmat voitot Virosta ja kotikentältä
  2. Sipoon uimavedet yhä puhtaina sinilevästä
  3. Sipoossa selvitetään kasvomaskien jakojärjestelyjä vähävaraisille
  4. Unohditko hakea koulukuljetustukea yläkoululaiselle? Ei hätää, vielä ehtii
  5. Vuosia suunnitteilla olleen Jontaksen urheilupuiston rakentaminen alkaa – ensimmäisen osan tarkoituksena valmistua 2023
  6. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen uusi päällikkö tulee Hämeestä
  7. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  8. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  9. Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi
  10. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  11. Hallintorakennuksen työmaa seisoo omistajavaihdoksesta huolimatta
  12. Nikkilän keskustaan avataan pian uusi kirpputori
  13. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  14. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  15. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.