Tämä järkälemäinen kuvasto ei enää kolahda postiluukustasi – digiaika ajoi megakatalogien ohi

Ikean kuvaston saa tänä vuonna paperisessa muodossa edelleen Ikean tavarataloista ja Ikea Suunnittelustudioista. Arkisto / Katja Määttä
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Ikea on päättänyt lopettaa ikonisen kuvastonsa jakamisen kotitalouksiin Suomessa, kerrotaan tiedotteessa. Sen sijaan kuvastoon voi tutustua digitaalisessa muodossa alkaen 11. elokuuta. Painettu kuvasto on edelleen saatavilla Ikea-tavarataloissa ja Ikea Suunnittelustudioissa.

– Digitaalisella kuvastolla haluamme pitää entistäkin paremmin huolta ympäristöstämme ja tarjota asiakkaille inspiroivia hetkiä kuvaston parissa sujuvasti missä ja milloin tahansa, kertoo Ikea Suomen markkinointijohtaja Anu Koskinen tiedotteessa.

Ikean kuvastoa painettiin Suomen tarpeita varten massiivisia määriä. Esimerkiksi vuoden 2013 kuvastoa koskevassa tiedotteessaan Ikea kertoo, että Suomessa kuvasto jaetaan 1,5 miljoonaan kotitalouteen. Samaisessa tiedotteessa sanotaan, että joka syksy ilmestyvä, 27 kielellä julkaistava kuvasto on 211 miljoonan kappaleen painosmäärällään Ikea-konsernin suurin markkinointityökalu.

Kotitalouksien postiluukuista on viime vuosina kolahdellut ainakin pääkaupunkiseudulla enää kahta isoa luetteloa: Ikean kuvasto ja Bilteman kuvasto. Sattumoisin molemmat ovat isoja ruotsalaisfirmoja. Bilteman Kevät ja kesä 2020 -kuvasto jaettiin Bilteman tiedotteen mukaan noin 1,2 miljoonaan suomalaiseen kotitalouteen. Myös Bilteman kuvasto on olemassa digimuodossa.

Puhelinluetteloiden jako esimerkiksi Helsingin seudulla loppui vuoteen 2016, tuolloin julkaistiin viimeinen luettelo, nimeltään Helsingin seudun keltaiset sivut ja puhelinluettelo 2016. Ylen uutisen mukaan Keski-Suomen keltaiset sivut ja puhelinluettelo julkaistiin vielä vuonna 2017.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jälkiä maailmalta suoraan sydämeen – "Sain mahdollisuuden uida delfiineiden kanssa"
  2. Maastopaloja enemmän, autopaloja vähemmän – Palotilanteiden tahallisuus jää usein pimentoon
  3. Keppariharrastuksen ilosanomaa – Alisa Aarniomäki on mukana lasten leirillä Sipoossa
  4. Hiljaisuuden keskellä – "Etsin tulevasta valon pilkahduksia"
  5. Esa Partio tarttuu hetkeen – Taidenäyttely avautuu Söderkullassa
  6. Poliisi vaitonainen miehen epäiltyyn murhaan liittyvistä tutkimuksista Helsingissä – 12 epäiltyä pidätetty: 10 miestä, 2 naista
  7. "Mukavaa kesän jatkoa: elokuu toimii aina" – J. Karjalainen joutui jälleen siirtämään jättikonserttiaan
  8. Naisia kiusataan netissä ulkonäöstä, miehiä liikunnasta – "Henkilöitynyttä ja raakaa"
  9. Tänään rapsahti rahaa monen tilille verottajalta – mitä jos et saanutkaan, vaikka piti?
  10. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  11. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  12. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  13. Keski-ikäinen mies vangittiin useista seksirikoksista epäiltynä – uhreina alle 16-vuotiaita poikia
  14. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  15. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.