Kuluttaja: Kotivakuutuksen kilpailuttamalla voi säästää satoja euroja vuodessa – yksi firma nousi testivoittajaksi

Kuluttaja testasi kahdeksan vakuutusyhtiön laajat kotivakuutukset ja arvioi vakuutusten ehdot, hinnat ja asiakkaiden tyytyväisyyden vakuutusyhtiöönsä. Arkisto / Johanna Erjonsalo

Kotivakuutuksen kilpailuttamalla voi säästää jopa 600 euroa vuodessa, kertoo Kuluttaja. Kuluttaja testasi kahdeksan vakuutusyhtiön laajat kotivakuutukset ja arvioi vakuutusten ehdot, hinnat ja asiakkaiden tyytyväisyyden vakuutusyhtiöönsä. Suurimmat hintaerot löytyvät omakotitalojen kotivakuutuksista: esimerkiksi vantaalaisen 112-neliöisen omakotitalon vakuutusmaksu voi yhtiöstä riippuen olla 440 tai 1 060 euroa vuodessa.

Halvasta vuosimaksusta ei kuitenkaan ole iloa, jos vahingot korvataan heikosti. Esimerkiksi korvaussummissa, omavastuuosuuksissa ja irtaimiston ikävähennyksissä on suuret erot. Fennian, POP Vakuutuksen ja Säästöpankin Vakuutusten ehdot Kuluttaja arvioi hieman heikommiksi kuin muilla yhtiöillä, lehti kertoo.

Testivoittajaksi nousi Ifin laaja kotivakuutus. Se on hinnaltaan testin halvimpien joukossa ja ehdoiltaan parhaasta päästä kerros-, rivi- ja omakotitalossa asuvalle. Lisäksi Kuluttaja arvioi Ifin asiakastyytyväisyyden paremmaksi kuin vakuutusyhtiöillä keskimäärin. Testin korkein asiakastyytyväisyys on Pohjola Vakuutuksella. Yrityksen kokoon nähden sen asiakkaiden ongelmat eivät juuri näy riidanratkaisuelimissä, ja kyselytutkimuksissakin he ovat kertoneet olevansa tyytyväisiä vakuutusyhtiöönsä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jälkiä maailmalta suoraan sydämeen – "Sain mahdollisuuden uida delfiineiden kanssa"
  2. Maastopaloja enemmän, autopaloja vähemmän – Palotilanteiden tahallisuus jää usein pimentoon
  3. Keppariharrastuksen ilosanomaa – Alisa Aarniomäki on mukana lasten leirillä Sipoossa
  4. Hiljaisuuden keskellä – "Etsin tulevasta valon pilkahduksia"
  5. Esa Partio tarttuu hetkeen – Taidenäyttely avautuu Söderkullassa
  6. Poliisi vaitonainen miehen epäiltyyn murhaan liittyvistä tutkimuksista Helsingissä – 12 epäiltyä pidätetty: 10 miestä, 2 naista
  7. "Mukavaa kesän jatkoa: elokuu toimii aina" – J. Karjalainen joutui jälleen siirtämään jättikonserttiaan
  8. Naisia kiusataan netissä ulkonäöstä, miehiä liikunnasta – "Henkilöitynyttä ja raakaa"
  9. Tänään rapsahti rahaa monen tilille verottajalta – mitä jos et saanutkaan, vaikka piti?
  10. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  11. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  12. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  13. Keski-ikäinen mies vangittiin useista seksirikoksista epäiltynä – uhreina alle 16-vuotiaita poikia
  14. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  15. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.