Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen puolivuotistilastoista kertovassa tiedotteessa sanotaan, että tämä vuosi on ollut musta henkirikosten osalta. Kun viime vuonna tammi-kesäkuun välisenä aikana tuli ilmi kaksi henkirikosta, on niitä ollut tänä vuonna Itä-Uudellamaalla jo seitsemän. Nyt julkistetut tilastot koskevat koko alkuvuotta kesäkuun loppuun asti.
– Poikkeusolot eivät yksistään selitä henkirikosten määrän kasvua, muttei poikkeusolojen vaikutus ole myöskään poissuljettua, rikosylikomisario Petri Eronen arvioi tiedotteessa.
– Koska törkeät pahoinpitelyt ja henkirikokset ovat lisääntyneet, olemme myös poliisissa panostaneet näiden rikosten tutkintaan. Henkirikokset ovatkin lähes poikkeuksetta selvinneet ja myös yhä useampi väkivaltarikos on selvinnyt, Eronen jatkaa.
Myös huumausainerikokset ovat kasvussa. Määrän kasvua selittää tiedotteen mukaan se, että poliisi on ollut tänä vuonna mukana Tullin johtamassa tor-verkon Silkkitie-nimisen kanavan huumausaineiden välittäjien paljastusoperaatiossa, johon liittyy tuhansia huumausainerikosepäilyjä. Myös liikenteestä on ratsattu aiempaa enemmän huumausaineita.
Kaikkiaan Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on tänä vuonna kirjattu yli 1 800 rikosta enemmän kuin viime vuoden tammi-kesäkuussa. Kasvua on noin 11 prosenttiyksikköä viime vuoteen verrattuna. Rikokset eivät ole Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueen tilastoissa vähentyneet, vaikka ihmisiä on alkuvuonna liikkunut yleisillä paikoilla poikkeusoloista johtuen viime vuotta selvästi vähemmän. Monia rikoksia, kuten omaisuusrikoksia, varkauksia, huumausainerikoksia, seksuaalirikoksia, henkirikoksia ja liikennerikoksia on kirjattu viime vuotta selvästi enemmän.
– Poikkeusolot eivät ole tuoneet mukanaan mitään merkittävää rikosaaltoa. Sen sijaan ihmiset ovat todennäköisesti tehneet rikosilmoituksia matalammalla kynnyksellä, kun ihmisillä on ollut poikkeusoloista johtuen enemmän aikaa kotona, Eronen arvioi tiedotteessa.
– On ollut esimerkiksi aikaa siivota kellaria ja samalla on huomattu, että kellariin onkin murtauduttu ja asiasta on tehty rikosilmoitus. Osa ihmisistä on tehnyt nyt rikosilmoituksia vanhemmistakin jutuista ja nämä näkyvät tilastoissa piikkinä, Eronen jatkaa.